Historian eka SM-agility joukkue esittäytyy!

Sievin kennelkerhon historian ensimmäinen SM-agilityjoukkue on nyt valittu. Pientä seuraamme edustamaan lähtee neljän maksikoirakon tiimi eli täysi joukkue 🙂 SM-agilityn joukkuekilpailu pidetään lauantaina 18.6 Nastolassa. Tapahtumasta on todennäköisesti LIVE-lähetystä tulossa, joten pitäkäähän sitten kanavat auki ja jännittäkää yhdessä joukkueen kanssa miten siellä SM-agility kisoissa käy meidän ihka ensimmäisen joukkueen koirakoiden 😉

Joukkueessa mukana ovat:

Rasta hyppää Raahen kisoissa 2016

Susanna Kariniemi ja Rasta

Rasta (Perfect Macho of Dark Brightness ) on 7,5-vuotias belgianpaimenkoira, tervueren uros. Kisaa nyt toista kertaa SM-joukkueessa, viime vuonna rotuyhdistyksen riveissä teki 0-radan, joukkueen sijoitus oli 15/76. Tänä vuonna on suuri ilo ja kunnia edustaa omaa seuraa! Osallistumme myös yksilö-SM-karsintaradalle sunnuntaina ja tavoitteena on finaalipaikka, joka viime vuonna jäi niin pienestä kiinni! Rasta on estevarma ja kuuliainen, erittäin iloinen agilitykoira! Tätä kokenutta herrasmiestä eivät isojen kisojen tunnelma tai vieraat puitteet jännitä yhtään. Tavaramerkkinä huikean isot hypyt…

Ohjaaja on harrastanut lajia vuodesta -95, ja kehittynyt tämän koiran myötä ohjaajana paljon, varsinkin kuluneen vuoden aikana. Virheet, jos niitä tulee, saa laittaa ohjaajan piikkiin. Meille koirakkona agility on hauskanpitoa tosissaan! Parasta radalla ovat ne hetket kun koen olevani yhtä tämän kultaisen koirani kanssa!

By hyppää kohti ensimmäistä 1-luokan SERTIä Laukaalla (C) Annamari Sundgren

Leena Partanen ja By

Pieni ja nätti By, eli Tending Neat, aloitti agilitykisauransa vuosi sitten maaliskuussa. Syksyllä saimme oikeuden kisata kolmosluokassa ja nyt on kerättynä nollia puolenkymmentä ja sertikin tulla tupsahti toukokuun kisoissa. Agilityn SM-kisoihin lähdemme rennosti Sievin pienen kennelkerhon joukkueessa. Yksilökisaan emme ole oikeutettuja tulosten perusteella, emmekä toki valmiitakaan. Lähdemme siis nauttimaan ison kisan tunnelmaa, pitämään hauskaa ja katsomaan kun tositaitajat kiitävät huippuvauhtiaan nykyisin urheiluksi hyväksytyssä taitoa ja nopeutta vaativassa lajissa.

Woody hyppää viimeisissä 2-luokan kisoissaan

Henna Hautakoski ja Woody

Valkoinen jääkarhu Woody (Kowhai Noname Warrior) on 5,5 vuotias valkoinenpaimenkoira uros. Woody on ohjaajan ensimmäinen koira, jolla on uskaltauduttu virallisiin kisoihin agilityn suhteen. Alunperin ajatuksena oli käydä vaan vähän katsomassa tunnelmia 1-luokissa, mutta yllättäen löysimmekin itsemme kohtuu nopealla tahdilla kolmosista. 3-luokassa on ehditty kilpailla elokuusta 2015 ja kasassa on puolenkymmentä nollatulosta sekä roppakaupalla niitä meille tyypillisiä yliaika nollia 😉 Ihan ei kuitenkaan rahkeet meillä riitä yksilö SM-kisoihin tänä vuonna, joten me olemme puhtaasti mukana joukkuepohjalta. On kunnia olla Sievin kennelkerhon historian ensimmäisessä agilityn SM-joukkueessa!

Woodyn tavaramerkkinä lienee maailman persoonallisin keinu 😉 Siihen kuitenkin yritämme saada kehitystä ennen suurta koitosta 🙂 Muutoin radalla Woody on varma tekijä, joka ohjautuu näppärästi eikä juuri turhia virheitä napsi. Nopeutta meille soisi sen pari sekuntia lisää, mutta jospa nuo joukkuekaverit paikkaisivat sillä puolella ja me keskitytään tekemään puhdasta rataa 😉

Saila Mäkikangas ja Tiuha

Tiuha (Meiningin Kipene) on reilu 3-vuotias sileäkarvainen collie, joka kisaa maxi 3-luokassa. Normaalisti edustamme Keski-Pohjanmaan Koirakilta ry:tä, mutta saimme kunnian olla täydentämässä Sievin Kennelkerhon joukkuetta. Tiuha on oma kasvattini ensimmäisestä ja tällä hetkellä ainoasta pentueestani. Sen kanssa on agilityn lisäksi harrastettu raunioetsintää sekä tokoa. Omistajan ajanpuutteen vuoksi keskitymme tällä hetkellä agilityyn. Tiuha on ihan paras treeni- ja kisakumppani ja toivon olevani sen arvoinen ohjaaja. Kevätkaudelta meillä on kymmenkunta vitosta ja pari nollaa kasassa, toivottavasti saadaan hyvä tulos joukkueellemme myös isoissa kisoissa.

Sievin kennelkerhon väki toivottaa tsemppiä matkaan koko joukkueelle! 🙂

Samankaltaiset artikkelit

  • Talvea kohti Lokakuun loppua eletään ja talvi tekee tuloaan. Sievä on laitettu talviteloille ja treenit ovat siirtyneet halliin. Paljon ehti kuitenkin tapahtua vielä lokakuunkin aikana ulkosalla vaikka perinteisesti silloin ollaan jo kokonaan siirrytty hallitreeneihin. Lokakuun alussa kilpailtiin Sievässä ensin tuplarally-tokokilpailuiden merkeissä ja heti perään piirinmestaruusTOKOja. Sieviläiset niittivät kunniaa piirinmestaruuskisoissa ottaen joukkuekultaa joukkueella johon kuuluivat Eija…

  • Piirinmestaruuksien viikonloppu!

    Viime viikonloppu ja sen ympäristö oli melkoista piirinmestaruuskilpailuiden hulinaa ja tänä vuonna myös Sievin kennelkerhon väen juhlaa. Lauantaina kilpailtiin agilityn, sunnuntaina rally-tokon ja maanantaina TOKOn piirinmestaruuksista. Lauantaina agilityn piirinmestaruuskilpailuja vietettiin Kokkolassa Keski-Pohjanmaan koirakillan isännöiminä. Tuomarina kisoissa toimi Petteri Kerminen. Sievistä oli saatu paikalle edustus kaikkiin muihin säkäluokkiin paitsi pikkumakseihin. Pikkuminit aloittivat urakkansa kahden koirakon voimin…

  • Vuoden koirat 2016

    Vuosi 2016 on koluttu ja on aika suunnata katseet tulevaan vuoteen. Sitä ennen tarkistappa kuitenkin mitä kaikkea saitte koirasi kanssa aikaan menneenä vuonna 2016. Jos olet käynyt kokeissa, kisoissa ja / tai näyttelyissä koirasi kanssa ilmianna tuloksesi seuran sihteerille Minna Junttila sähköpostiin minna.junttila92@gmail.com viimeistään 31.1.2017 Ilmoita sihteerille: – koiran virallinen nimi ja kutsumanimi – linkki…

  • Tytin neljä vinkkiä aloittavalle rallyharrastajalle

    Kymmenkunta reipasta rally-tokoharrastajaa kokoontui maanantai-iltana Jokikylän koululle Sieviin RTK-keskusteluiltaan. Ammattitaitoisena ohjaajana Rally-Tokon ylituomarin ominaisuudessa vieraili Tytti Lintenhofer Koirakoulu Easy Dogista. Illan aikana ehdittiin käydä läpi esimerkiksi ohjaajan varusteet, sallitut avut, sekä virheet, joihin saattaa huomaamattaan sortua. Rally-tokon säännöt, käytännöt ja arvosteluperiaatteet aiheuttivat vilkasta keskustelua. Videoiden avulla tutkittiin yleisimpiä kokeissa eteentulleita tilanteita, ja samalla opimme mahdollisimman…

  • Haku Sievin SM-joukkueisiin!

    Jo useamman vuoden ajan on pieni Sievin kennelkerho onnistunut lähettämään seurasta edustusjoukkueen TOKOn SM-kisoihin. Viime vuonna kasaan saatiin myös seuran ensimmäinen rallyTOKOn SM-joukkue ja tänä vuonna haaveillaan, että näiden lisäksi lähtisi Sieviä edustamaan myös agilityn SM-joukkue. Kyllähän me tähän pysyttäisi, eikös vaan ? 😉 Alla tulevat ohjeet, miten, missä ja milloin haet seuran SM-joukkueisiin TOKOn…

  • Möllikisoja hela vecka!

    Kulunut viikko on ollut kennelkerhon toiminnassa epävirallisten kisojen juhlaa. Monelle kynnys lähteä kisaamaan virallisiin kisoihin on suuri ja möllikisojen kautta pyrkii seura madaltamaan tätä kynnystä ja rohkaisemaan ihmisiä kohti niitä virallisiakin kilpailuja. Toki taustalla saattaa joskus olla myös oma lehmä ojassa; uusien kisalajien koetilanteiden testaus talkooväellä, uudet liikkeenohjaajat tai muut vastaavat tilanteet 😉 Oli niin…