Agilityn Sennu SM-pronssi Sieviin!

Justine Ylivieskan kisoissa 2015 (C) Kaarina pesonen

Äitienpäivänä kilpailtiin senioreiden SM-kisojen merkeissä. Sievistä näissä karkeloissa oli mukana Arja Mattila koiriensa Villen (medi) ja Maisan (mini) kanssa, Susanna Kariniemi lentävän hollantilaisena Rastan kanssa (maksi) sekä Ilpo Keiski keskikokoisen villakoira Carloksen kanssa (medi) ja Helena Keiski Kertun ja Justiinan kanssa.

Päivän aikana sai kisaväki kisapaikalla sekä myös kennelkerhon sakki kotikatsomoissa jännittää, kun seuralaiset kartturoivat radoilla menemään. Muun muassa Ilpo ja Carlos yltivät karsintaradalta nollatulokseen ja pääsivät starttaamaan kuumassa TOP20-sakissa, valitettavasti jälkimmäinen rata päätyi hylkäykseen. Muiden seuralaisten tulokset vaihtelivat muutamasta virhepisteestä hylkäyksiin, yleensä niin että jokaisella yksi hylkyrata mahtui kisamatkaan paremman radan rinnalle. Yksi kuitenkin onnistui tekemään kummaltakin radaltaan kelpo tuloksen ja sitä myöten voimme onnitella:

Helena Keiski ja isovillakoira Justine , SM-pronssia 60+ sarjassa makseissa!!

Sievin kennelkerho lämpimästi onnittelee pronssimitalistia <3

Justine Ylivieskan kisoissa 2015 (C) Kaarina Pesonen

Kennelkerhon bloggari ehti saada tuoreen SM-mitalistin kiinni heti seuraavan päivän valjettua ja onnittelujen jälkeen oli aika kuulumisille, se legendaarinen kysymys: Miltä nyt on olo?

– Väsynyt, mutta onnellinen. Justi <3 oli mukavassa vedossa ja sen kanssa oli ilo kisata, kertoo Helena

– Oli mahtavasti järjestetty kisat ja upea halli, suosittelen kisakohteeksi lämpimästi, kiittelee pronssimitalisti

Sen verran vaatimaton oli mitalistin reaktio, että kyllä minä ainakin täällä blogissa vähän lisää hehkutan:

JIPIII, JIIHAAA, WAUUUUUU; MAHTAVAA, UPEETA, MAHTAVAA, JIIIIIIIIIIIHAAAAAAAAAAAAAAAAAA………. 😉

Vielä kerran, sydämellisesti onnea Helena ja Justine sekä lämmin kiitos kaikille muillekin seuraa upeasti sennujen SM-kisoissa edustaneille <3

Samankaltaiset artikkelit

  • Vessanhakureissulla….

    Viime viikolla otettiin taas askel eteenpäin seuran kenttäolosuhteiden parantamiseksi ja käytiin pj:n ja varapj:n voimin Kokkolan agilitykisojen yhteydessä nappaamassa mukaamme eräs erittäin arvokas biokompostoiva ulkohuussivanhus. Helppo nakki! No okei, ei se ihan nappaamalla mukaan lähtenyt, vaan vaati myös hieman ulkopuolista työvoimaa. Voitte kuvitella, että kun vara pj seisoi vessan päällä ja pj maitokorin sekä kahden…

  • Piirinmestaruuksien syksy!

    Kummallisen koronakevään ja kesän jälkeen on syksyn mittaan päästy kuitenkin onnellisesti mittelemään piirinmestaruuksista niin TOKOssa kuin rally-tokossakin. Upeaa on ollut nähdä miten tällä alueella lajit ovat olleet nousussa, kun pitkästä aikaa on saatu nauttia myös kunnon joukkuekisojen tunnelmasta molemmissa lajeissa! PiirinmestaruusTOKOjen tunnelmista kertoo Niina Liukkonen: ”Lohtajalla järjestettiin 9.8.2020 tokon piirimestaruuskisat. Sievin kennelkerhosta lähti joukkuekisaan mukaan…

  • Vuosikokous 2020

    Eipä olisi kukaan puoli vuotta tai kolme kuukauttakaan takaperin uskonut, että vuosikokousta vietetään 24 asteen helteessä ulkona parin metrin suojavälejä pitäen. Korona on sekoittanut koko maailman, mutta onneksi viimein näkyy myös elpymisen merkkejä että joskus päästään takaisin normaaliin <3 Vuosikokouksessa käytiin läpi sääntömääräiset asiat, toimintakertomukset, tilinpäätökset ja toiminnatarkastajien lausunnot. Jäsenistö myönsi johtokunnalle vastuuvapauden vuoden 2019…

  • Uudet nettisivut

    Sievin kennelkerhon nettisivut kokivat pienen muodon muutoksen webmasterin vaihduttua. Uusilla sivuilla on myös uusia ominaisuuksia, kuten salasanasuojattu jäsensivu joka on käytössä kaikille kennelkerhon jäsenille. Talkookansio on myös päivittynyt sähköiseksi ja sen löydät myös jäsensivuilta. Verkkokauppa ja hallin varausjärjestelmä uusiutui myös samassa rytäkässä. Kurssit löytyvät nyt jokaisen lajin omalta sivulta ja kisatapahtumien tarpeelliset tiedostot tapahtumat sivulta….

  • SM toko joukkue 2018

    Sievin kennelkerho lähettää jälleen ylpeänä edustusjoukkueen SM-TOKO kisoihin Liminkaan elokuussa. Matkassa on kokeneita konkareita sekä seuran uusia nousevia tähtiä, joiden reissua tullaan seurassa varmasti seuraamaan suurella jännityksellä 🙂 Lauantaina kilpaillaan AVO ja EVL luokat eli Sieviläisistä kentälle pääsee 1 avoimen luokan koira sekä 1 EVL luokan koirakko. Sunnuntaina jatketaan ALO ja VOI luokkien kanssa, joissa alokkaassa…

  • Talvea kohti Lokakuun loppua eletään ja talvi tekee tuloaan. Sievä on laitettu talviteloille ja treenit ovat siirtyneet halliin. Paljon ehti kuitenkin tapahtua vielä lokakuunkin aikana ulkosalla vaikka perinteisesti silloin ollaan jo kokonaan siirrytty hallitreeneihin. Lokakuun alussa kilpailtiin Sievässä ensin tuplarally-tokokilpailuiden merkeissä ja heti perään piirinmestaruusTOKOja. Sieviläiset niittivät kunniaa piirinmestaruuskisoissa ottaen joukkuekultaa joukkueella johon kuuluivat Eija…