Syksyn viimeinen tokokurssi päätökseen!

Niin se on kevät, kesä ja syksy taas laitettu TOKO-kurssien osalta pakettiin. Tiistaina vietettiin viimeisen tämän kauden kurssin: arkitokon, päättäjäiskertaa. Pätevät arkitokolaiset pääsivät viimeisen kerran kunniaksi suorittamaan tehtävärataa, jossa vastaan tuli erilaisia arjen tilanteita kenkien sitomisesta ja paikalla rauhoittumisesta aina pikaiseen kaupassa pyrähdykseen ja kauniisti ovesta kulkemiseen. Päättäjäiskerran kruunasi Riikan leipoma taivaallinen suklaapiirakka kera kahvien, joka sekin tietysti nautittiin koira kauniisti hihnassa mukana kulkien 😉

Helena ja Auri suorittamassa rally-tokorataa.

Päivi ja varsin tottelevainen pikkuneiti 🙂

Marja ja Koda kahvipisteellä. Toko-kurssit ovat siis tältä kaudelta pidetty ja pikku hiljaa aletaan siirtymään omatoimitreeneihin hallin puolelle. Huolta ei kannata silti kantaa, sillä TOKO-porukallamme on jo ensi vuoden kurssit suunnitteilla, joten keväällä taas tavataan ohjattujen kurssien merkeissä! 🙂 Ja ensi viikollahan on jo mahdollisuus osallistua Piritta Pärssisen TOKO-koulutukseen 😉 TOKOvastaava Henna

Samankaltaiset artikkelit

  • Epävirallisen viralliset hallivihkiäiset

    Olipas se taas melkoinen päivä tänään! Viime viikon aikana on tapahtunut kaikki suurinpiirtein pikakelauksella. Halliin saatiin kunnan rakennustarkastajalta käyttölupa ja lämmin toivotus kovasta käytöstä, ja sitä on kuulkaa tiedossa 😀 Jos ette vielä ole tutustuneet meidän tapahtumakalenteriin, niin nyt on hyvä hetki vilkaista sillekin sivulle. Kovin montaa tyhjää päivää ei parille seuraavalle kuukaudelle ole, ja…

  • Rally-tokoa ei sade haitannut!

    Sievin Kennelkerholla oli kiireinen viikonloppu, jota ei ajoittain reipaskaan sade lannistanut. Samaan aikaan kun Sievissä kilpailtiin rally-tokossa, oli Sievin Kennelkerholla ensimmäistä kertaa edustusjoukkue myös agilityn suomenmestaruuskisoissa. Agilityn taitureista voit lukea tarkemmin täältä. Tälläkin kertaa, kuten viime kesänäkin, kisat järjestettiin urheilukentän kaukalossa. Kaukalo on todettu hyväksi ja rauhalliseksi paikaksi, jossa ei ohikulkijatkaan häiritse, eikä kisaajat tainneet…

  • Sievin kennelkerhon uudet kotisivut on niiiiiiiiin avattu!

    Melkomoinen puristus on takanapäin, mutta niinpä vaan on Sievin Kennelkerhon uudet kotisivut valmiina käyttöön ja näyttöön! Ajattelin tähän kirjoittaa muutaman sanasen käyttöohjeita teille kaikille uusille lukijoille! Eli tervetuloa tutustumaan! Uudella postituslistalla, johon voit kirjautua etusivulta, tavoitellaan entistä parempaa tiedotusta. Vielä tänäkään päivänä kaikki eivät ole facebookissa, joten tämä on muista riippumaton kanava kuulla mitä meillä…

  • SM agility edustus 2018

    Sm agilityn joukkue- ja yksilökilpailut käydään tänä vuonna 16-17.6 Vantaalla. Vaikka tänä vuonna ei kennelkerho pystynyt lähettämään perinteistä maksijoukkuettaan näihin karkeloihin niin historiaa tehdään jälleen sillä kennelkerhon ensimmäinen miniedustusjoukkue laitetaan maailmalle edustamaan seuraa isoihin karkeloihin! Minijoukkueen lisäksi makseissa seuralla on edustus yksilökisoissa. SM agility kilpailut alkavat epävirallisesti perjantaina 15.6 lämmittelyradoilla. Lauantaina 16.6 kilpaillaan joukkuemestaruuksista kolmessa…

  • Möllikisoja hela vecka!

    Kulunut viikko on ollut kennelkerhon toiminnassa epävirallisten kisojen juhlaa. Monelle kynnys lähteä kisaamaan virallisiin kisoihin on suuri ja möllikisojen kautta pyrkii seura madaltamaan tätä kynnystä ja rohkaisemaan ihmisiä kohti niitä virallisiakin kilpailuja. Toki taustalla saattaa joskus olla myös oma lehmä ojassa; uusien kisalajien koetilanteiden testaus talkooväellä, uudet liikkeenohjaajat tai muut vastaavat tilanteet 😉 Oli niin…

  • Tehotalakoot kentällä pisti vipinää punttiin :)

    Olipa melkoset talkoot, nyt kelpaa taas harrastaa koko kesä.. Rikottiin varmaan jotain kävijäennätyksiä, ja tehokkuusennätyksiä siinä sivussa. Näpsästi tuli kasaan yli 30 tehokasta työtuntia seuran hyväksi, kiitoksia ihan valtavasti kaikille teille! Mukana oli ihan uusiakin tuttavuuksia, että kiitos teillekin! Mahtavaa saada uutta väkeä mukaan geimeihin. Ens kerralla otetaan kyllä kahvitermarit messiin! Alla muutama kuvatus 🙂…