Sennu SM4 Sieviin!

Jälleen saatiin Sieviläis-menestystä maailmalta, kun seuran varapuheenjohtaja, monen seuralaisen agilityn oppiäiti, Susanna Kariniemi kävi näyttämässä miten Sieviläiset kulkee senioreiden SM-kisoissa. Sievin kennelkerhon väki onnittelee lämpimästi maxi-luokan 50-64 vuotiaiden sennujen SM4-sijoituksesta Susannaa ja Rastaa!

Alla voitte lukea miltä se päivä senioreiden SM-kisoista tuntui Susannan mielestä 🙂

(C) Päivi Berg

”Agilityn Senior SM-kisoissa

Pietarsaaressa pidettiin 4-5.8 JSP-SM-kisat, lauantaina ratkottiin Junioreitten ja Para-agilitaajien Suomenmestaruudesta, sunnuntaina Senioreitten. Tämä vuosi oli ensimmäinen, jolloin sain osallistua sennuihin, kun täytän 50v. Ei pukkaa ikäkriisiä, sen verran olin innoissani uudesta kisamahdollisuudesta! Agilityssa, toisin kuin muissa urheilulajeissa, kaikki kisaavat samoissa luokissa: naiset ja miehet, nuoret ja vanhat. Joskus vitsailemme, että pitäis ikähyvitystä saada jo pikkuhiljaa…

Olin kuullut näitten kisojen positiivisesta tunnelmasta ja hyvästä fiiliksestä. Hauskaa oli myös, ettei koiran kisaluokalla ollut merkitystä, kaikki kisaavat samassa, eli ilmoitin molemmat koirani koitokseen. Mieheni Vesa lähti kennelpojaksi, jotta saa ekana starttaava koirani jäähdytyslenkin radan jälkeen kun alan valmistelemaan toisen starttia. Kisoissa sijoitukset ratkaistaan kahden radan yhteistuloksella, tärkeää olisi onnistua siis molemmilla radoilla.

Kisareissu alkoi heti jännitysmomentilla, kun huomasin ilmoittautumiseen mennessäni, ettei koirien agilitykisakirjat olleetkaan kansion välissä….autostakaan niitä ei löytynyt…pienen selvittelyn jälkeen ostin uudet kisakirjat, niiden varmennus tehtiin vasta kun olin jo kisannut molemmat radat. Minulle näyttää kisavireeseen sopivat pieni säätäminen ja paine. Rastan kanssa päästiin ensin hyppyradalle, jossa ajattelin ottaa aika varman, mutta koiralle sopivan ohjauksen. Koira kulki hyvin ja teimme nollan, sijoittuen 11. Kakkosluokassa kisaava nuorempi Remu taas bongasi heti lähdössä tuomarin, ohitti renkaan ja kävi haukkumassa tuomarin…palasi sitten renkaasta väärin päin hypäten, tuloksena hylkäys. Rata jatkui muuten aika mallikkaasti.

Linkki Susannan ja Rastan hyppyrataan!

Agilityradalle tiesin nollan olevan mahdollinen Rastan kanssa ja hain varmat ohjauslinjat, ei niinkään äärimmäistä vauhtia hakien. Ja kahdella nollalla olisimme aika hyvillä sijoilla…Luottokoirani teki hienon puhtaan suorituksen ja tällä radalla sijalle 7. Remu karkasi lähdössä, teki toki hienoa rataa, mutta ohitti muurin ja korjauksessa hyppäsi sen väärästä suunnasta, tuloksena hylkäys, loppurata tultiin hienoa puhdasta menoa. Agility on sen verran nopea ja herkkä laji, että joskus hylkäys tulee ns. hyvälläkin radalla.

Linkki Susannan ja Rastan agilityrataan!

Sitten jännättiin, miten yhteistuloksissa käy…tuplanollia ei montaa oltu tehty…Yhteensä niitä tehtiin maxeissa vain 5kpl, joten aika ratkaisi sijoitukset. Tuloksemme yhteensä kahdelta radalta oli -10,77, tuloksena Maxi-luokan Senior 50-64-vuotiaitten SM 4.sija! Pronssi hävittiin liki 8 sekunnilla, mutta jossittelun varaa ei jäänyt. Pienempi ero olis harmittanut enemmän.

En lähtenyt kisaan suurin odotuksin sijoituksesta, ja tulos yllätti tosissaan! Rasta on kyllä painonsa arvosta kultaa, ja enemmän! Sen kanssa on koettu niin paljon ja ylitetty monet ohjaajan henkiset esteet ja päästy ihan uusiin ulottuvuuksiin koiraharrastuksessa. Ja mikä parasta, koira on ollut aina terve ja on edelleen. Pian 10v synttäreitä juhliva Rasta on mun maailman ja euroopan ensteks paras! Poikansa Remu paranee aikuistuessaan ja odotan siltä tulevaisuudessa paljon. Tunnelma kisoissa oli lämminhenkinen ja positiivinen, ens vuonna uudestaan myös sennu SM-kisoihin!

Susanna Kariniemi ja koirat Rasta&Remu”

Samankaltaiset artikkelit

  • Vessanhakureissulla….

    Viime viikolla otettiin taas askel eteenpäin seuran kenttäolosuhteiden parantamiseksi ja käytiin pj:n ja varapj:n voimin Kokkolan agilitykisojen yhteydessä nappaamassa mukaamme eräs erittäin arvokas biokompostoiva ulkohuussivanhus. Helppo nakki! No okei, ei se ihan nappaamalla mukaan lähtenyt, vaan vaati myös hieman ulkopuolista työvoimaa. Voitte kuvitella, että kun vara pj seisoi vessan päällä ja pj maitokorin sekä kahden…

  • Haku SM-TOKO joukkueeseen 2017

    SM-TOKOkoe järjestetään 27-28.5.2017 Ojangon koiraurheilukeskuksessa. Lauantaina kilpaillaan joukkueiden osalta alokas- ja erikoivoittajaluokassa sekä ratkotaan erikoisvoittajaluokan osalta yksilöfinaaliin pääsijät. Sunnuntaina joukkeista taitojaan pääsevät näyttämään avoimen ja voittajaluokan koirakot sekä yksilöfinaaliin päässeet EVL-luokan koirakot. Ilmoittaudu mukaan Sievin kennelkerhon SM-TOKO joukkueeseen 2017 lähettämällä sähköpostia osoitteeseen henna.hautakoski@gmail.com . Kerro sähköpostissa seuraavat tiedot: – oma nimesi – koiran virallinen nimi…

  • Edustusta Agilityn SM-kisoihin!

    Agilityn SM-kisat pidetään 13-14.6 Oulussa. Sievin Kennelkerhoa edustavat Maxi 3-luokassa Susanna Kariniemi ja belgianpaimenkoira, tervueren uros Rasta. Susanna: Saimme SM-kisoihin tarvittavat nollatulokset jo viime syksynä kasaan ja päätin lähteä kerrankin isoihin arvokisoihin haistelemaan tunnelmaa ja saamaan kokemusta. Starttimäärät ovat huikeat: Perjantai 12.6. normaalit 3 luokkien kisat yhteensä 854 starttia. Lauantai 13.6. SM -joukkukisaan ilmoittautunut 206…

  • SM agilityn tunnelmia!

    Agilityn SM-kisat käytiin tänä vuonna Lappeenrannassa ja Sievistä sinne starttasi joukkuekisaan neljä maxikoirakkoa, joista kolme kisasi myös sunnuntain yksliökisan karsintaradalla tavoitteena finaalipaikka. Joukkueessa kisasivat Tiuha ja Saila Mäkikangas, By ja Leena Partanen, Woody ja Henna Hautakoski, sekä Rasta ja Susanna Kariniemi. Viikonloppu koitti helteisenä kisapaikan lämpötilan ollessa molemmin puolin kolmeakymmentä plusastetta! Koirille oli onneksi järjestetty…

  • Uudet esteet käyttökuntoon

    Kennelkerho hankki uudet, kilpailukelpoiset agilityesteet, osa vanhoista päivitettiin talkoovoimin. Nyt kelpaa järjestää viralliset kilpailut ja treenata laadukkailla esteillä! Esteet olivat seuralle iso investointi ja niitä tulee kohdella sen mukaisesti! Talkoissa maalattiin myös vessa ja estevarasto. Nyt alkaa olla siistiä koko kentällä.

  • TOKO-SM joukkue 2019

    Tokon SM-kisat pidetään tänä vuonna Paimiossa 3-4.8.2019. Sievin kennelkerho lähettää jälleen ylpeänä joukkueen maailmalle meitä edustamaan! Ensimmäisen – tai korkeintaan toisen 😉 – kerran seuran historiassa taitaa olla tilanne, että SM-joukkue on täysilukuinen kaikkien luokkien osalta ja varakoirakkoakin löytyi, mikä on aivan mahtava juttu! Nyt viimein on se hetki, kun voimme esitellä joukkueen kokoonpanon ja…