Edustusta Agilityn SM-kisoihin!

Agilityn SM-kisat pidetään 13-14.6 Oulussa.

Sievin Kennelkerhoa edustavat Maxi 3-luokassa Susanna Kariniemi ja belgianpaimenkoira, tervueren uros Rasta.

Susanna:

Saimme SM-kisoihin tarvittavat nollatulokset jo viime syksynä kasaan ja päätin lähteä kerrankin isoihin arvokisoihin haistelemaan tunnelmaa ja saamaan kokemusta. Starttimäärät ovat huikeat:

Perjantai 12.6. normaalit 3 luokkien kisat yhteensä 854 starttia.

Lauantai 13.6. SM -joukkukisaan ilmoittautunut 206 joukkuetta.Sunnuntai SM -yksilökisaan ilmottautunut 739 koirakkoa.

Olen harrastanut agilitya vuodesta 95 ja Rasta on viides agilitykoirani. Rasta on 6,5 vuotias ja ihan parhaassa iässä nyt: kokenut ja osaava, mutta vielä nuori. Kuskilla vahvuutena pitkä kisakokemus ja positiivinen asenne. Molemmat rakastamme agilitya!

Olen itse kehittynyt ohjaajana viime vuoden aikana paljon ja yhteistyö Rastan kanssa vahvistui Stellan jäädessä eläkkeelle. Rasta on loistava agilitykoira, tulee helposti ohjauksiin ja on estevarma. Virheistä saankin syyttää itseäni-aina. Koira tekee isoja, ilmavia hyppyjä ja niitten kokoamista ja hypyn lyhentämistä on opeteltu. Ohjaajan ajoitus onkin tässä tärkeä, kun koira etenee n.4-4,5m sekunnissa, ei mietinnöille jää aikaa!

Aloitamme Oulun urakan jo perjantain normaalikisoissa ja jatkamme joukkuekisassa Suomen Belgianpaimenkoira Ry:n edustusjoukkueessa, sunnuntaina on sitten kovin koitos yksilöSM-kisa. Tavoitteena meillä on saada ehjiä ratoja ja nollia. Riskillä mennään, eikä nopeitten bortsujen vauhtiin ylletä, mutta koitetaan varmuudella paikata vauhdin vajetta.

rasta_eteen.jpg

kuva Leena Partanen

Samankaltaiset artikkelit

  • Seuran ensimmäinen BH-koe!

    Elokuun 23. päivä vietettiin taas historiallisia hetkiä, kun Sievin kennelkerho oli yhdessä Pohjanmaan PK-klubin kanssa järkkäämässä ensimmäistä BH-koetta koskaan Sievässä. Tuomariksi saapui Sami Isopahkala Kalajoelta. BH-kokeessa kaikki koirakot suorittivat osuutensa onnistuneesti. Omista seuralaisistamme Kaarina ja Yumi, Päivi ja Iksu, Nina ja Irma, Karoliina ja Sulo sekä Tiina ja peräti kaksi berniä! Niin ja eipä unohdeta,…

  • Uudet nettisivut

    Sievin kennelkerhon nettisivut kokivat pienen muodon muutoksen webmasterin vaihduttua. Uusilla sivuilla on myös uusia ominaisuuksia, kuten salasanasuojattu jäsensivu joka on käytössä kaikille kennelkerhon jäsenille. Talkookansio on myös päivittynyt sähköiseksi ja sen löydät myös jäsensivuilta. Verkkokauppa ja hallin varausjärjestelmä uusiutui myös samassa rytäkässä. Kurssit löytyvät nyt jokaisen lajin omalta sivulta ja kisatapahtumien tarpeelliset tiedostot tapahtumat sivulta….

  • Uusi johtokunta ja vastuutehtävät!

    Sievin kennelkerhon sääntömääräinen syyskokous pidettiin maanantaina 31.10.2016 Riikan makuaitassa Sievin Teboililla. Syyskokous oli siinä mielessä historiallinen, että jatkossa luultavasti kaikki seuran isomman kokoukset ollaan Koiraurheilukeskus Sievän tiloissa! 😉 Ei siinä etteikö Riikan makuaitta olisi palvellut meitä jo useamman vuoden ajan paremmin kuin hyvin! 🙂 Syyskokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat; hyväksyttiin talousarvio ja toimintasuunnitelma, valittiin toiminnantarkastajat sekä…

  • Vipinää kentällä!

    Viimeisen viikon sisään on kennelkerhon kentälle mahtunut monenlaista vipinää. Normaalit kurssit niin agilityssä, tokossa kuin rallytokossakin ovat tietysti pyörineet normaalisti, mutta kuluneen viikon aikana on saatu nauttia myös aimo annos gurujen oppeja 😉 Sunnuntaina 5.6 kennelkerhon kentät vallattiin näyttely- ja agiporukoiden toimesta. Näyttelypuolelle kouluttamaan oli saapunut Johanna Lahtinen. Monennäköistä rekkua pyöri kehäharjoituksissa päivän mittaan, kun…

  • Rally-tokoa ei sade haitannut!

    Sievin Kennelkerholla oli kiireinen viikonloppu, jota ei ajoittain reipaskaan sade lannistanut. Samaan aikaan kun Sievissä kilpailtiin rally-tokossa, oli Sievin Kennelkerholla ensimmäistä kertaa edustusjoukkue myös agilityn suomenmestaruuskisoissa. Agilityn taitureista voit lukea tarkemmin täältä. Tälläkin kertaa, kuten viime kesänäkin, kisat järjestettiin urheilukentän kaukalossa. Kaukalo on todettu hyväksi ja rauhalliseksi paikaksi, jossa ei ohikulkijatkaan häiritse, eikä kisaajat tainneet…

  • SM-TOKO 2019

    TOKOn SM-kisat 2019 ovat takana päin. Uskomattoman jännittävä ja hieno reissu oli kennelkerhon joukkueella ja monia kommervenkkejä muistellaan varmasti vielä pitkään kisojen jälkeenkin. Ensimmäiset kennelkerholaiset olivat pääkallopaikalla jo perjantaina illalla, jolloin kasattiin joukkueelle leiripaikka sekä tehtiin viime hetken treenejä. Lauantaina kisastadionille astelivat ALO ja EVL koirakot eli Irja ja Unna, Riitta ja Vassu sekä Eija…