SM agilityn tunnelmia!

SM Agility joukkue 2017

Agilityn SM-kisat käytiin tänä vuonna Lappeenrannassa ja Sievistä sinne starttasi joukkuekisaan neljä maxikoirakkoa, joista kolme kisasi myös sunnuntain yksliökisan karsintaradalla tavoitteena finaalipaikka. Joukkueessa kisasivat Tiuha ja Saila Mäkikangas, By ja Leena Partanen, Woody ja Henna Hautakoski, sekä Rasta ja Susanna Kariniemi.

Viikonloppu koitti helteisenä kisapaikan lämpötilan ollessa molemmin puolin kolmeakymmentä plusastetta! Koirille oli onneksi järjestetty viileämmät paikat kun teltat pystytettiin läheiseen jäähalliin.

Perjantaina käytiin lämmittelykisat, joihin joukkueemme koirat osallistuivat ottaen tuntumaa lauantain joukkuekisaa varten. Kuuma keli ja pitkä matkustaminen verotti ainakin joittenkin koirien vauhtia, mutta kaikki saivat radalta tuloksen. Eli tilanne näytti lupaavalta joukkuekisaa ajatellen!

Lauantaiaamuna joukkuekisan aloitti Saila ja Tiuha, pieni virhe kostautui radalla ja parin suoritus hylättiin. Tämä tarkoitti sitä, että joukkueen muitten koirakoitten olisi saatava tulos, jotta joukkue saisi tuloksen. Henna ja Woody vetivät varmanpäälle ja tekivät puhtaan ratasuorituksen pienellä aikavirheellä. Leena ja By olivat seuraavina suoritusvuorossa. Harmittava hylkäys heillekin ja joukkue jäisi ilman tulosta. Ankkurina toimineet Rasta ja Susanna saivat puomin alastulolta kontaktivirheen eli 5vp. Hieno päivä ja kokemus oli taas, vaikkei tulosta saatukaan.

Sunnuntaina osallistuttiin sitten yksilökisan karsintaradalle, jonne päästäkseen on saatava tietty määrä nollia edellisten SM-kisojen jälkeen. Sää oli jo hiukan viilennyt ja puolipilvinen. By ja Leena tekivät tuloksen 15vp+pientä yliaikaa. Saila ja Tiuha saivat hylkäyksen. Susannalle ja Rastalle 0-rata, yliaikaa 3,71sekuntia, ilman sitä olisi auennut finaalipaikka!

Makeaa agilitya koko viikonlopun täydeltä, ystäviä tavattiin ympäri Suomen. Jännitystä ja onnistumisen fiiliksiä, sekä pettymyksen pieniä hetkiä…Agility on herkkä laji-se tuli taas todistettua. Nälkä jäi kova-ens vuonna uudestaan!

Samankaltaiset artikkelit

  • SM Agility joukkue 2017

    Agilityn SM-kisat pidetään tänä vuonna Lappeenrannassa, jonne lähtee Sievin Kennelkerhoa edustamaan, yllättäen sama maxijoukkue, kuin viime vuonnakin! Perjantaina kisapaikkaa pääsee testaamaan jo lämmittelykisoissa ja lauantaina starttaavat joukkueet. Neljästä koirasta kolmen on saatava tulos, jotta joukkue saa tuloksen. Tässä nopeassa lajissa vaan sattuu se hylkäyskin silmänräpäyksessa, joten jännitystä piisaa. Sunnuntaina kisataan yksilöSM-karsintaradat, joista nollalla pääsee finaaliin….

  • Helatorstain TOKO-koe

    Kisakirje Palveluskoiraliitto on julkaissut oman koronainfonsa koskien koirakilpailuita. Ne olisi hyvä lukaista läpi ennen paikalle tuloa :SPKL KORONAINFO Sievän pihapiiri on iso joten pitäkää turvavälit. Pidetään hallin molemmin puolin kulkureitit kentälle avoinna kilpailijoille. Oman luokkasi päätyttyä ja saatuasi kisakirjasi takaisin pyytäisimme sinua poistumaan, jotta vältettäisiin turhaa oleskelua paikalla eikä väkimäärää koskeva suositus ylity. Paikalla on kanttiini…

  • SM agility edustus 2018

    Sm agilityn joukkue- ja yksilökilpailut käydään tänä vuonna 16-17.6 Vantaalla. Vaikka tänä vuonna ei kennelkerho pystynyt lähettämään perinteistä maksijoukkuettaan näihin karkeloihin niin historiaa tehdään jälleen sillä kennelkerhon ensimmäinen miniedustusjoukkue laitetaan maailmalle edustamaan seuraa isoihin karkeloihin! Minijoukkueen lisäksi makseissa seuralla on edustus yksilökisoissa. SM agility kilpailut alkavat epävirallisesti perjantaina 15.6 lämmittelyradoilla. Lauantaina 16.6 kilpaillaan joukkuemestaruuksista kolmessa…

  • Maanantain iltahumpat

    Sitähän sanotaan, ettei mikään oo niin hauskaa ku seurakaverit. Tai no en tiiä sanotaanko niin muualla, mutta Sievissä ainakin. Ja voi hyvänen aika, että pitikin olla hauskaa 😀 Maanantain iltarytinöissä treenattiin agilitya, sparrattiin rally-tokon SM-joukkuetta, syötiin kakkua ja makoiltiin sorakasassa kuutamoa ihaillen.. Joo, luit ihan oikein. Otettiin tämmönen hyvä kuvakin todisteeksi, koska eihän sitä muuten…

  • No miten siellä SM-rallytokossa kävi? ;)

    Sievin kennelkerhon urakan rallytokon SM kisoissa 2016 aloittivat Minna Levä ja kultainennoutaja Sissi. Parivaljakko pääsi esiintymään alokasluokassa heti kisojen ensimmäisessä ryhmässä ja voi miten hienosti tämä kaksikko urakan aloitti! Kaunis ja rauhallinen suoritus takasi miltein täydelliset 97 pistettä ja alokasluokan sijoituksen 15/56!! Joukkueen pistesaldo oli siis komeasti auki ja samalla Minna ja Sissi tienasivat itselleen…

  • Iskuryhmä senioreitten SM-kisoihin

    Tampereella pidetään äitienpäiväviikonloppuna JSP-SM-kisat agilityssa. Lauantaina kisaavat juniorit ja para-agilitaajat, joissa meiltä ei löydy osallistujia, mutta sunnuntaina on senioreitten vuoro. Sarjat ovat ohjaajan iän mukaan 50+ ja 60+. Sievin Kennelkerhon edustusta löytyy kuuden koirakon voimin! 60+sarjassa kisaavat Ilpo Keiski huippuosaavalla keskikokoisella 11v villakoirallaan Carlos. Helena Keiski kisaa 60+ sarjassa pikkumakseissa näppärän andalusianpodenco Kertun ja makseissa…