SM tokojoukkue 2017

Vihdoin ja viimein voi Sievin kennelkerho esitellä ylpeänä tämän vuoden edustusjoukkueensa Tokon SM-kisoihin, jotka pidetään helatorstai viikonloppuna Ojangon koiraurheilukeskuksessa Vantaalla. Tänä vuonna ensimmästä kertaa joukkuekisa käydään kahtena eri päivänä, kun lauantaina starttaavat joukkueiden alokas- ja erikoisvoittajaluokan koirakot ja sunnuntaina jatkavat avoimen ja voittajaluokan koirat 🙂

Sievin kennelkerhon osalta joukkueen julkaisu meni myöhään, kun joukkueen kokoonpanoa hiottiin vielä viime metreille asti. Juuri ilmoittautumisajan umpeuduttua kävi joukkueella vielä niin huono tuuri, että avoimeen luokkaan ilmoitettu koirakko loukkaantui ja estyi näin lähtemästä. Onneksi varalle oli ilmoitettu koirakko ja joukkue ylipäänsä pääsee lähtemään! Toki ilman särkymävaroja, mutta eikös me kennelkerholaiset vaan pistetä enempi parastamme kun on pikkanen paine päällä? 😉

Joten sen suuremmitta puheitta: tässäpä tulee Sievin kennelkerhon SM Toko-joukkue 2017

Eija ja Ossi

Voittajaluokka: Eija Heinonen & FI RTVA, RTK4, JK3, TK1, TK2, BH Kutinan Xuurvili

”Ossi on 2v 10 kk SM-kisojen aikaan. Olemme ensimmäistä kertaa Sievin joukkueessa, kiitollisena tästä kunniasta ja mahdollisuudesta. Ossi on ensimmäinen koira, minkä kanssa koskaan ( 30v. harrastus uran aikana) olen startannut TOKOn VOI luokassa. Kokemus on ainutlaatuinen, koskaan aiemmin en ole myöskään kokenut toko-SM karkeloita.”

Kaarina ja Frilla

Voittajaluokka: Kaarina Pesonen ja Meiningin Kukkurukuu ”Frilla”

”Sileäkarvainen collienarttu Frilla eli virallisemmin Meiningin Kukkurukuu edustaa Sievin kennelkerhoa SM-tokon joukkuekisassa kolmatta kertaa. Edellisinä vuosina olemme edustaneet alo- ja avo-luokissa, tänä vuonna on vuorossa voittajaluokka. SM-tokossa on aina ihana tunnelma ja siitä lähdetään nauttimaan nytkin sekä samalla yritetään tehdä parhaamme joukkueen eteen.”

Tiina ja Rose

Avoin luokka: Tiina Laakko ja Evergrey´s Karonetta´s Girl ” Rose ”

”Rose on 3,5 vuotias erittäin vilkas saksanpaimenkoira narttu.. Tosin omistaja luulee et sekaan on voinut tulla annos bordercollieta kun Rose ei ole yhtään tyypillinen rotunsa edustaja. Rose siis käyttää paljon ”silmiään” ja se tuo hieman haasteita koulutukseen.. Rose on helposti kuitenkin motivoitava ja se tykkää tehdä mulle töitä! Rosella on tokosta TK1 ja melkein parin vuoden tauon jälkeen korkattiin uusilla säännöillä avoin luokka, josta tuloksina eka 1-tulos. Rose on osallistunut sm-joukkueeseen aiemmin alokkaassa sekä viime vuonna osallistui Rallytokon sm-kisoihin, joten isoista kisoista sillä on jo kokemusta. Ohjaaja on osallistunut useasti joko kisaajana tai tuomarina tokon sm-kisoihin. Tavoitteena sm-kisoissa meillä on ettei tulis yhtään nollaa ja se että molemmilla olisi kehässä kivaa :-)”

Susanna ja Remu

Alokasluokka: Susanna Kariniemi ja Curatrix´s Ares ” Remu ”

”Alokasluokkaan lähdemme 3v tervu-uros Remun kanssa. Koiralle edustus on, nuoresta iästään huolimatta, jo kolmas SM-joukkuekisa (toko ja rally 2016). Remu on osaava koira, joka yrittää parhaansa, mutta ulkopuoliset häiriöt vievät helposti huomion. Iän ja kokemuksen karttuessa toivon tämän heikkouden poistuvan. Ohjaajana yritän parhaani mukaan tukea koiraani. En jännitä kisoissa ja pystyn pitämään oman pakkani kasassa.

Tavoitteena on ykköstulos tietenkin! Kevään treeneissä keskitytään paikkaamaan heikkouksia: seuraamista ja häiriön sietoa. ”

Eli, Sievin kennelkerhoa edustamaan lähtee 2 VOI; 1 AVO ja 1 ALO koira. Kaikki on siis mahdollista kunhan vain nyt alempien luokkien koirakot pysyvät ehjinä siihen H-hetkeen saakka ja mielellään sen jälkeenkin 😉 Tsemppiä matkaan edustus, JOJO on jo nyt teistä ylpeä! 😉

Samankaltaiset artikkelit

  • Laidunkauden avajaiset

    Sievin kennelkerhon perinteisiä laidunkauden avajaisia vietettiin jälleen koirattomissa merkeissä kennelkerhon omalla kentällä. Paikalle oli saapunut mukavasti väkeä nauttimaan kesäisestä illasta nyyttäriperiaatteella. Laidunkauden avajaiset polkaistiin käyntiin vauhdikkaasti Dogbigin merkeissä. Susanna oli ystävällisesti suunnitellut meille sopivan kevyen, mutta monipuolisen maistiaisen siitä mitä Dogbig oikeasti on. Vaikka hirmuisen tosissaanhan me kaikki tämä otettiin niin väkisinkin hymyt, naurun kimahdukset…

  • Se on kultaa!!!!

    Se on kultaa!!!! (C) Sari Eskelinen Lokakuun 10.päivä vuonna 2020 jää seuran historiaan todella merkittävänä merkkipaaluna. Voisin vannoa, että seuralaisista useampi muistaa tämän päivän siitä, kuinka silmät tarkkana eri puolilla maakuntaa napitettiin rally-tokon SM-kilpailuiden livestreamia, päivitettiin tilannetta seuran omaan fb-ryhmään, läheteltiin yksityisviestejä toisillemme ja odoteltiin kisapaikalla olevien edustajiemme päivityksiä tilanteesta. Tulostaulukoitakin tuli päiviteltyä vaatimattomasti sekunnin…

  • Sennu SM4 Sieviin!

    Jälleen saatiin Sieviläis-menestystä maailmalta, kun seuran varapuheenjohtaja, monen seuralaisen agilityn oppiäiti, Susanna Kariniemi kävi näyttämässä miten Sieviläiset kulkee senioreiden SM-kisoissa. Sievin kennelkerhon väki onnittelee lämpimästi maxi-luokan 50-64 vuotiaiden sennujen SM4-sijoituksesta Susannaa ja Rastaa! Alla voitte lukea miltä se päivä senioreiden SM-kisoista tuntui Susannan mielestä 🙂 ”Agilityn Senior SM-kisoissa Pietarsaaressa pidettiin 4-5.8 JSP-SM-kisat, lauantaina ratkottiin Junioreitten…

  • Piirinmestareita liukuhihnalta!

    Viimeisten viikkojen aikana ovat Sievin palkintopallit saaneet olla käytössä tiuhaan kun ensin elokuun lopussa kilpailtiin agilityn Keski-Pohjanmaan kennelpiirin piirimestaruuksista ja syyskuun ekana viikonloppuna jatkettiin samoissa merkeissä TOKOn osalta. Mikäs siinä on palkintopalleilla olla, kun käyttöä on löytynyt ja on olleet niin komeat palkinnotkin, kiitos ihana yhteistyökumppanimme Fitmin! Agilityssä piirinmestaruuksiin halajavien täytyi kyetä tekemään tulokset niin…

  • Uusi vuosi käyntiin!

    Uusi vuosi on käynnissä jo hyvää vauhtia. Sievin kennelkerhon johtokunta on istunut järjestäymiskokouksensa ja vuonna 2016 kokoonpano on seuraavanlainen: – puheenjohtaja: Henna Hautakoski – varapuheenjohtaja: Susanna Kariniemi – sihteeri: Jaana Jämsä – kenttävastaava: Susanna Kariniemi – TOKO-toimikunnan vastaava: Henna Hautakoski – AGility-toimikunnan vastaava: Nina Saajossalo – rallyTOKO-toimikunnan vastaava: Essi Tabell – näyttelytoimikunnan vastaava: Riikka Takanen…

  • Piirinmestaruuksien syksy!

    Kummallisen koronakevään ja kesän jälkeen on syksyn mittaan päästy kuitenkin onnellisesti mittelemään piirinmestaruuksista niin TOKOssa kuin rally-tokossakin. Upeaa on ollut nähdä miten tällä alueella lajit ovat olleet nousussa, kun pitkästä aikaa on saatu nauttia myös kunnon joukkuekisojen tunnelmasta molemmissa lajeissa! PiirinmestaruusTOKOjen tunnelmista kertoo Niina Liukkonen: ”Lohtajalla järjestettiin 9.8.2020 tokon piirimestaruuskisat. Sievin kennelkerhosta lähti joukkuekisaan mukaan…