Poika on tullut kotiin…. ;)

piirinmestaruus kultajoukkue 2017 rallytoko (C) Mika Suni

Sunnuntaina 17.9 oli historiallinen päivä, kun Keski-Pohjanmaan kennelpiirissä ratkottiin ensimmäisen kerran rallytokon piirinmestaruuksia myös joukkueiden osalta. Piirin alueelta riittävästi koiria kasaan olivat saaneet Keski-Pohjanmaan koirakilltan väki sekä meidän Sievin kennelkerhomme. Tiedossa oli siis tiukka skaba jo lähtö metreillä 😉

Alokasluokan palkitut (C) Ida Jokela

Alokasluokassa kennelkerhon väestä kisasivat Asta ja Fiona, sekä varakoirakkona Anu ja Miska. Eikä oikeastaan paremmin olisi tämä sakki voinut joukkuekisan pohjia pedata, sillä Asta ja Fiona ottivat kaiken sen mikä oli mahdollista: täydet 100 pistettä ja luokkavoitto!! Anu ja Miska eivät paljoa huonommaksi jääneet keräten 95 pojoa ja tuomarin palkinnon. Sievi asteli siis johtoon 3 pisteen turvin 😉

Avoimen luokan palkitut (C) Ida Jokela

Avoimessa luokassa Sievin väestä kilpailivat Essi ja Tiisu sekä Susanna ja Remu. Selvästi hyvien pisteiden nälkä oli hyvin saavutettu alokas luokan jälkimainingeista ja niin Essi ja Tiisu taistelivat itsensä upealla radalla avoimen luokan toisiksi pisteillä 98/100. Kiltan joukkue nappasi avoimesta luokasta pisteen enemmän, joten joukkuekisan osalta tilanne oli enemmän kuin tiukka: Sievi johdossa 2 pisteen turvin 😉 Susannalla ja Remulla meni rata hieman kuumaksi alussa olleen hypyn myötä, jonka johdosta Remu pinkaisi astetta enemmän agilitymoodiin kuin olisi ollut tarvetta. 80 pistettä ja RTK2 kuitenkin tällekin parivaljakolle! 🙂

Voittajaluokan palkitut (C) Ida Jokela

Sitten saikin joukkue kokea jännityksen hetkiä, kun voittajaluokan koirakkoa ei näkynyt mailla eikä halmeilla vaikka kyseinen luokka oli alkamassa niillä näppäimillä. Onneksi ehtivät kuitenkin ajoissa paikalle, vaikkakin melko lentämällä menivät radalle 😉 Ja se valitettavasti näkyi tällä parilla etenkin kolmannen kyltin kohdalla josta he nappasivat -14 pistettä 🙁 Loppurata onneksi sujui parivaljakolle tyypilliseen varmaan tapaan ja lopputulemana 84 pistettä tälle parille ja se riitti voittajaluokan toiseen sijaan. Kennelkerhon kannalta harmittavasti kiltan puolelta löytyi voittajaluokan voittajakoirakko 93 pisteellä, joten Sievin johto vaihtui tässä vaiheessa tilanteeseen jossa kilta johti 7 pisteellä.

Mestariluokan palkintojen jako (C) Ida Jokela

Onneksi Sieviläisissä oli vielä viimeinen ässä taskussa kun Tiina ja Ruu starttasivat mestarissa kennelkerhon joukkueessa. Tiinalle ei toki kerrottu, että pientä painetta oli ilmassa kun laskeskeltiin, että 92 pistettä tarvittaisiin tältä parivaljakolta selkeään voittoon joukkuekisassa 😉 Komea rata oli tuomarin mielestä lopulta 91 pisteen suoritus ja siinäpä sitä sitten hetki mietittiin, että mitäs nyt tapahtuu kun 2 joukkuetta on tasapisteissä! 😛

pm rallytokon joukkuekisan 1. ja 2. joukkue :) (C) Ida Jokela

Sääntöjen mukaan joukkuekisassa tasapisteisiin päädyttäessä voiton ratkaisee korkeimman luokan koirakko. Ja näin Tiinan suoritus Ruun kanssa toi Sieville joukkuekullan tässä erittäin erittäin tiukassa kisassa. Go Sievi! 😉 Kiltalaisten kanssa onnisteltiin toisiamme tasaväkisestä kilpailusta ja todettiin, että ensi vuonna tavataan sitten Sievissä samoissa merkeissä. Jostain kuulin, että silloin olisi luvassa joukkuetta myös tuolta rannikon suunnalta joten kunnon skabat on varmasti luvassa ensi vuonnakin!

Sitä ennen kuitenkin: poika on tullut kotiin : 😉

Poika on tullut kotiin ;)

Samankaltaiset artikkelit

  • SM tokojoukkue 2017

    Vihdoin ja viimein voi Sievin kennelkerho esitellä ylpeänä tämän vuoden edustusjoukkueensa Tokon SM-kisoihin, jotka pidetään helatorstai viikonloppuna Ojangon koiraurheilukeskuksessa Vantaalla. Tänä vuonna ensimmästä kertaa joukkuekisa käydään kahtena eri päivänä, kun lauantaina starttaavat joukkueiden alokas- ja erikoisvoittajaluokan koirakot ja sunnuntaina jatkavat avoimen ja voittajaluokan koirat 🙂 Sievin kennelkerhon osalta joukkueen julkaisu meni myöhään, kun joukkueen kokoonpanoa…

  • SM Agility joukkue 2017

    Agilityn SM-kisat pidetään tänä vuonna Lappeenrannassa, jonne lähtee Sievin Kennelkerhoa edustamaan, yllättäen sama maxijoukkue, kuin viime vuonnakin! Perjantaina kisapaikkaa pääsee testaamaan jo lämmittelykisoissa ja lauantaina starttaavat joukkueet. Neljästä koirasta kolmen on saatava tulos, jotta joukkue saa tuloksen. Tässä nopeassa lajissa vaan sattuu se hylkäyskin silmänräpäyksessa, joten jännitystä piisaa. Sunnuntaina kisataan yksilöSM-karsintaradat, joista nollalla pääsee finaaliin….

  • Agility starttasi kevään kurssit

    Kuva: Essi Tabell Maanantaina pyörähti käyntiin kennelkerhon kurssipaletti agilityn alkeis- ja alkeisjatko ryhmillä. Sää suosi ja kurssille saapui ihanan innokkaita koirakoita oppimaan uutta! Sinänsä myös mukava tilanne näin kouluttajan näkökulmasta, sillä alkeisryhmässä ei kenelläkään ollut lajista aiempaa kokemusta – kurssilla olevat koirat ovat pääasiassa nuoria ja mukavasti motivoitavissa. Koirien ohjaajat olivat kuuliaisia ja kenties vielä…

  • Meidät on niiiin käyttöönottotarkastettu! ;)

    Uskokaa tai älkää, mutta totta se on! Koiraurheilukeskus Sievän halli läpäisi käyttöönottotarkastuksen 12.1.2017! Uskomaton matka ollaan kuljettu syksyn mittaan ja niitä talkoita- niitä me ollaan tehty niin reippaasti! Tokihan hommaa vielä riittää ennenkuin koiraurheilukeskus on valmis, mutta nyt ollaan saavutettu yksi merkittävä etappi tällä matkalla ja tällä mielenhyvällä jaksaa taas pakertaakin 😉 Kerrataanpa vähän mitä…

  • Vuosikokouksen antia!

    Sievin kennelkerho ry:n vuosikokous pidettiin 21.3 meidän omassa ihanssa Sievän kerhotuvassa. Paikalla oli runsaasti jäsenistöä ja on mukava huomata, että seuran toiminta kiinnostaa jäsenistöä! Kokouksessa käytiin läpi toimintakertomus, tilinpäätös ja tase vuodelta 2018 sekä luettiin toiminnantarkastajien lausunto, jossa kaiken todettiin olevan kunnossa. Jäsenistö myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille 🙂 Sievin kennelkerho ry muisti kokouksen aikana vuoden 2018…

  • Uus kalakkikärry! Yay!

    Nyt on juhlavat ajat! Monen monta kertaa on iltamyöhällä lainailtu Lylyltä (kiitos miljoonasti teille!) kalkkikärryä, kun ei aina ole meinannut pysyä kehänauhat tuulessa paikallaan. Kuljettaminen on isolta osin maantieteellisistä syistä kallistunut varapj SuperSussun niskaan, mutta ei enää! MEILLÄ ON NIMITTÄIN NYT IHAN OMA KALKKIKÄRRY! Kiitos Susannan ja Vesan, eli Hoitola Susanin! Jotain sisäpiirin tietoa lahjoittajalla…