Ensimmäiset kisat Sievässä

June 6, 2017

 

 

Aika menee hurjaa vauhtia eteenpäin. Vasta kirjoitettiin kauppakirjoja, sen jälkeen paitsi talkoiltiin hurjasti, myös juhlittiin hallin käyttöönottoa. Nyt meillä on taas uusi “eka kerta” koettuna, nimittäin eilen illalla päästiin koeponnistamaan uusi kivituhkakenttä kisakäytössä ilta-agilityn merkeissä!

Annettiin reiluina kavereita vieraillemme hieman tasoitusta kisapaikan suhteen, sillä viime tingassa perjantai-iltana valmistuneella kentällä ei ehtineet oman seuramme jäsenetkään juuri treenaamaan. Pohja oli vielä hieman pehmeä, mutta onneksi tilanne koko ajan paranee. Maanrakennus tekee vielä taikojaan, ja kesän sateiden ja kovan käytön myötä tulee tietenkin myös ihan luonnollista tiivistymää. Aika hyvin se silti toimi, ottaen huomioon, että kenttämme on jo kokonaiset kolme päivää vanha ;)

 

Tuomarina oli Minna Väyrynen Kajaanista ja illan aikana kisattiin kolme kolmosluokan rataa. Sujuvat ja hyvin suunnitellut radat ja näppärän talkooväen ripeä toiminta nopeuttivat iltaa siinä määrin, että viimeinen koirakko suoriutui radalta melkein tuntia ennen ennalta arvioitua lopetusaikaamme.

 

Huikeita onnistumisia, ilon ja onnen hetkiä, sekä pari sertiäkin jaettiin kisan kuluessa. Tarkemmat tulokset näette täältä:

VIRALLINEN KISASIVU, TULOKSET JA SPONSORIT

 

 

Kuvat sijoittuneista (Kuvaaja: Kaarina Pesonen)

A-kisa:

 

 

 

 

B-kisan sijoittuneet:

 

 

 

C-kisan sijoittuneet:

 

 

 

 

 

 

Please reload

Featured Posts

Sievin kennelkerhon uudet kotisivut on niiiiiiiiin avattu!

May 1, 2013

1/1
Please reload

Recent Posts

October 29, 2019

August 28, 2019

August 23, 2019

August 8, 2019

Please reload

Search By Tags
Follow Us
  • Facebook Classic
  • Twitter Classic
  • Google Classic
Sievin Kennelkerho

Sievin Kennelkerho on rekisteröity yhdistys, joka on toiminut jo vuodesta 1993. 
Olemme Kennelliiton jäsenyhdistys ja kuulumme Keski-Pohjanmaan kennelpiiriin. Lisäksi olemme Suomen Agilityliiton jäseniä. 

Nähdään Facebookissa

Sievin Kennelkerhon virallinen facebook-ryhmä, sekä toimikuntien omat sivut. Kysy treeniseuraa, tsekkaa tapahtumat.

  • s-facebook
Oikopolut