Kenttä kesäkuntoon!

April 29, 2016

 Taas on käsillä se aika vuodesta, kun kesän kurssit ja treenit ovat starttaamassa ja on korkea aika laittaa kenttä ja kalusto kuntoon kesän koitoksiin. Ystävällinen luontoäiti piteli sadettaan, kun kennelkerhon reipas talkooväki asteli kentälle talven jäljiltä ja saatiin jopa ihan kuivina tehdä hommia! Tosin kehumista ei ollut siinä, että viikon verran vettä onkin sitten tullut taivaalta melkein kuin saavista kaatamalla ja se näkyi kyllä paikka paikoin nurmikenttämme puolella. Yksi talkoolaisparkakin jäi ihan tulvan jalkoihin, apua! ;)

 Onneksi ei kennelkerhon väki ole ihan avuttomia ja pahimmat vesitulvat saatiin hoidettua kuntoon samalla kun tuotiin täytemaata nurmikentän epätasaisimpiin kohtiin. Kyllä kelpaa ensi kesänä taas ruohonleikkurilla pörrätä kentällä, kun on ainakin yritetty tehdä vähän tasasempaa laakeeta ;) 

 

Aidankorjaus/puunraivaus tehotiimi oli myös vauhdissa. Viime vuonna hyväksi todettu parivaljakko sai aidan tolpat paukuteltua taas vähän syvemmälle maahan ja varmasti jokainen aidan tielle eksynyt oksa-parkakin sai kyytiä edellisvuoden tapaan ;) 

Tänä vuonna aidankorjaus/puun raivaus tehotiimi ehti myös pureutua aidan kanssa taiteellisempaan näkökantaan, kun paikka paikoin vaati verkkoaitamme hieman tomerampia korjaustoimenpiteitä. Kyllähän tuolla työllä jo jonkun taidepalkinnon ansaitsisi? ;) 

Kentän penkat myös haravoitiin hieman märästä kelistä huolimatta ja yliimääräiset kasvuston vietiin paremmille kasvumaille ;) 

Kopista tyhjennettiin kaikki agilityesteet ulos ja täytyy kyllä sanoa, että keveäksi on käynyt hommat uusien agiesteidemme myötä :) Kontaktiesteet pääsivät talven jäljiltä pihalle nauttimaan kevätilmoista ja muut esteet puolestaan laitettiin vielä hetkeksi koppiin odottelemaan ensi viikolla alkavia kursseja. Mahtavat olla mielissään nekin kun pääsevät taas seuraamaan monenmoisia agilitykoiran alkuja :)

Hiekkankentän puolella iskettiin kiinni ruohotuppoihin. Niitten vuokra-aika oli nyt ohi ja lähtöpassit määrätty jokaikisille ruohonkorrelle. Tehotiimi Helena ja Maria melkein jopa ahnehtivat urakassaan ruohojen pahimpina painajaisina kun ei meinannut kotari enää yhden naisen voimin liikkua ;) Onneksi kennelkerhossa tiedetään, että porukassa on voimaa ja hätä keinot keksii: löytypähän sille vuosia kentällä pyörineelle talutushihnallekin käyttöä ;)

Reipas kymmenen hengen talkooporukka sai nopeasti kentällä hommat hoidettua. Kaikki tehty ja kenttä valmiina ottamaan ensi viikon kurssilaiset ja treenaajat vastaan - toki toivotaan, että hieman ehtisi väliin noita kuivempiakin päiviä ;) Sitä odotellessa voitte ihailla vaikka Hannan pelastamaa kastemato Kallea. Hänetkin voi löytää onnellisena mönkimästä kennelkerhon kentältä ;) 

 

Lämmin kiitos kaikille reippaille talkoolaisille! 

 

 

Please reload

Featured Posts

Sievin kennelkerhon uudet kotisivut on niiiiiiiiin avattu!

May 1, 2013

1/1
Please reload

Recent Posts

October 29, 2019

August 28, 2019

August 23, 2019

August 8, 2019

Please reload

Search By Tags
Follow Us
  • Facebook Classic
  • Twitter Classic
  • Google Classic
Sievin Kennelkerho

Sievin Kennelkerho on rekisteröity yhdistys, joka on toiminut jo vuodesta 1993. 
Olemme Kennelliiton jäsenyhdistys ja kuulumme Keski-Pohjanmaan kennelpiiriin. Lisäksi olemme Suomen Agilityliiton jäseniä. 

Nähdään Facebookissa

Sievin Kennelkerhon virallinen facebook-ryhmä, sekä toimikuntien omat sivut. Kysy treeniseuraa, tsekkaa tapahtumat.

  • s-facebook
Oikopolut