Siirry suoraan sisältöön

Sievän säännöt

Tavoitteenamme on, että koiraurheilukeskuksen alue ja hallin keinonurmi pysyvät hyvässä kunnossa. Tämän vuoksi on ehdottoman tärkeää, että kaikki Sievässä kävijät noudattavat sääntöjä.

Noudattamalla yhteisiä sääntöjä voimme pitää paikan meille kaikille mukavana paikkana harrastaa koiriemme kanssa.

Yleiset ohjeet:

  • Huolehdi naapurisovusta, ethän anna koirasi haukkua häiritsevästi kentän reunalla tai parkkialueella.
  • Sievän ulkoalueilla on hiljaisuus klo 22-07.
  • Kysythän toisen koiran omistajalta luvan koirien tutustumiseen. Älä mene koiran luokse ilman lupaa! Ikinä et voi tietää miten toinen koira reagoi lähestyttäessä, joten hyviin tapoihin kuuluu kysyä koiran omistajalta, että onko koirien tutustuminen ok myös koiran omistajalle.
  • Seuran estekalustot/välineistöt eivät ole tarkoitettu lasten leikkeihin.
  • Tupakointi on sallittu vain sille varatulla alueella saunan ja liiterin välisellä alueella.
  • Mikäli huomaat jonkin asian olevan epäkunnossa/vaativan toimenpiteitä, ilmoita siitä suoraan Susanna Kariniemi 044- 5316 577 tai Nina Saajossalo 040-5481 542

Treenaajan vastuu

  • Ulkokentät ja halli on tarkoitettu vain lajiharjoitteluun ja kilpailuun, ei koirien leikkipaikaksi.
  • Ulkokenttien ja hallin käyttäjä sitoutuu noudattamaan sääntöjä ja vastaa siitä, että paikat ovat siistissä kunnossa.
  • Ulkokenttien ja hallin käyttäjä on itse vastuussa itsestään, koirastaan sekä sen mahdollisesti muille käyttäjille aiheuttamista vahingoista. Koiria tulee kohdella asiallisesti kaikissa tilanteissa.
  • Ulkokentille ja halliin tulevien koirien tulee olla SKL:n määräysten mukaisesti rokotettuja.
  • Sairaita koiria ei saa tuoda alueelle. Tarttuvien tautien kohdalla muista myös varoaika, jotta et tartuta muita.
  • Ulkokentillä treenaaminen on sallittua jäsenille aina kun kentillä ei ole varauksia. Omatoimitreenit ei maksa mitään ja ne on tarkoitettu vain seuran jäsenille. Maksetulle vuorolle saa ottaa kaverin mukaan.
  • Hallissa saavat harjoitella vain treeniryhmien jäsenet, kausikortin ostaneet henkilöt  tai hallin käyttöönsä vuokranneet henkilöt.

Siisteys

  • Käytä hallissa eri kenkiä kuin ulkona, näin matto säilyy puhtaampana.
  • Puhdista koirasi tassut kurasta / lumesta ennen halliin tuloa.
  • Ulkokentät, halli ja niiden ympäristö on pidettävä siistinä. Ulkokentät ja parkkialue ei ole tarkoitettu koirien tarpeiden tekemistä varten!
  • Koiran jätökset ja muut sotkut on siivottava pihalta, kentiltä ja hallista välittömästi.
  • Ulkoiluta koirasi kunnolla ennen harjoituksia ja tarvittaessa harjoitusten välillä, jotta kentille tai halliin ei tule pissa- tai kakkavahinkoja. Koirien ulkoilutus tapahtuu Sievän ulkopuolella (HUOM! Koivuniementietä ei saa käyttää) tai Sievän lenkillä.  
  • Siivoathan koirasi jätökset roskiin. Kakkapusseja on tarjolla Sievän portilla.
  • Juoksuiset nartut saavat osallistua koulutuksiin ulkokentillä ja hallissa, mutta nartun tulee käyttää juoksusuojaa koko ajan, myös oman suoritusvuoronsa aikana. Agilitykilpailuissa noudatetaan samaa käytäntöä, poikkeuksena itse kisasuoritus, jonka aikana juoksusuojaa ei tarvitse käyttää.

VAHINGON SATTUESSA HALLISSA

Hallissa on Pissa- ja kakkasakko 20 €. Sakko koskee kaikkia, myös pentuja.
Voit maksaa sakon suoraan seuran tilille FI53 4754 1020 0630 36, viestikenttään: pissasakko tai laittaa käteistä hallissa olevaan lippaaseen.

Olethan tarkkana, mikäli tiedät koirasi olevan merkkailualtis tai se osoittaa sisällä ollessaan ennakoivia merkkejä vahingon sattumisesta, esim. koiran runsas haistelu, levottomuus.  Urosten kanssa ei kannata seisoskella pystypintojen vieressä.

             Vahinkoja välttämällä pidämme treenitilan siistinä ja viihtyisänä.

Juoksunartut saavat osallistua sekä ohjattuihin treeneihin että omatoimitreeneihin juoksuhousut jalassa. Treeniryhmissä käytännön järjestelyt sovitaan ohjaajien kesken. Juoksunartut saavat oleskella kentällä / hallissa vain ja ainoastaan oman suorituksen ajan. Tärppipäivinä ei ole suotavaa tulla treeneihin. Juoksunartut eivät saa osallistua alkeiskursseille. Juoksunartut eivät saa osallistua ryhmäliikkeisiin ellei toisin sovita ryhmäläisten kesken. Möllikisoissa noudatamme koeohjeita joten agility- ja nosework epiksiin voi osallistua, mutta ei saa osallistua rally-toko-, toko- tai pk-epiksiin, pl. epävirallinen BH-koe mihin saa osallistua.



Ohjeita treeneihin

Hallissa:

  • Kerää pois kentälle mahdollisesti jääneet makupalat jotta ne eivät jää häiritsemään seuraavia treenaajia. Kerääthän myös pois mahdolliset koirasta irronneet karvatupot tai leluista irronneet palaset jotta halli pysyy siistinä.
  • Esteitä ei saa raahata, sillä rikot tekonurmen. Jos et pysty nostamaan, älä siirrä!
  • Agilityputkia/painoja ei saa treeneissä laittaa kiinni seiniin siitä syntyvien jälkien vuoksi.
  • Huolehdi, että halli on käytön jälkeen vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin se oli saapuessasi. Vie käyttämäsi välineet ja esteet paikoilleen.
  • Lähtiessäsi huolehdi valot pois hallista, sekä lukitse hallin ovi.

Ulkokentillä:

  • Muista ulkoiluttaa koirasi hyvin ennen kentille menoa. Koiran ei saa antaa tehdä tarpeitaan kentille.
  • Kentät eivät ole koirien juoksutusta vaan ainoastaan treenaamista varten.
  • Kesäkaudella toko-, rally-toko- ja näyttelykalusto löytyvät pienestä punaisesta varastokopista. Palauta välineet aina paikalleen käytön jälkeen. Mikäli kyltit tai esim. ruutunauhat ovat märkiä, ne voi jättää kuivamaan siististi varastokoppiin.
  • Kesäkaudella agilityesteet löytyvät kentän vieressä olevasta kärrykatoksesta. Kontaktiesteet ja kepit saa jättää kentän laidalle treenin jälkeen.