Siirry suoraan sisältöön

SM toko joukkue 2018

  • tehnyt

Sievin kennelkerho lähettää jälleen ylpeänä edustusjoukkueen SM-TOKO kisoihin Liminkaan elokuussa. Matkassa on kokeneita konkareita sekä seuran uusia nousevia tähtiä, joiden reissua tullaan seurassa varmasti seuraamaan suurella jännityksellä 🙂 Lauantaina kilpaillaan AVO ja EVL luokat eli Sieviläisistä kentälle pääsee 1 avoimen luokan koira sekä 1 EVL luokan koirakko. Sunnuntaina jatketaan ALO ja VOI luokkien kanssa, joissa alokkaassa seuraa edustaa 2 koirakkoa ja voittajassa kerholta on 1 koirakko edustamassa. Tottakai myös toivotaan, että meidän EVL edustus pääsisi myös sunnuntaina näyttämään taitojaan SM finaaleissa 😉 

Pitemmittä puheitta, tässä tulee Sievin kennelkerhon SM TOKO-joukkue vuosimallia 2018!

Alokasluokassa:

Iida Nivala – berninpaimenkoira narttu Alpweiden Elegant New Jackpot “Rusca”

“Ohjaaja Iida Nivala ja kotoisin sukunimipitäjästä eli Nivalasta. Koirien kanssa harrastaminen on alkanut 2010 kun otin ensimmäisen koirani. Cockerspanielini kanssa olen tokoillut jonkun verran ja tehnyt mm jälkeä, mutta hänen rauhallisuutensa vei meidät kaverikoira toiminnan pariin. Nuorimmaisen koirani, tämän berninpaimenkoiran kanssa olemme taas ihan pennusta asti lähteneet tavoittelemaan uraa tokossa. Se on lajina kiinnostanut minua jo todella pitkään. 

Rusca on nyt 1v 8kk ikäinen. Viime kesänä aloitimme harrastamisen rally-tokon parissa ja jo 9kk ikäisenä kävimme pariin otteeseen möllikisat ihan kohtuu hyvin tuloksin. Toko kuitenkin tuntui enempi meidän lajilta. Niinpä sitä Sievin Kennelkerhon hyvillä kursseilla pääsimme aloittamaan alokas luokan treenaamisen. Nyt olemme siinä pisteessä, että kaksi koetta on takana, 2. ja 1. tuloksella.

Ruscan vahvuuksia on sen keskittyminen. Toki välillä sekin herpaantuu kun uudella kentällä on liian paljon mielenkiintoisia tuoksuja, eikä treenaaminen sitten kiinnostaisi ollenkaan. On kuitenkin ollut mukava nähdä kuinka treeneissäkin Rusca seuraa koko ajan mitä käskyjä annan seuraavaksi ja on todella valppaana. Ei yleensä ole kovin häiriöaltis koira. Uusien asioiden oppiminen on aina nopeaa, kunhan ohjaaja vain osaa opettaa asiat selkeästi. Kuumat ilmat tuovat kokeisiin ja treeneihin haasteita, sillä silloin on koiralla viitseliäisyys vähissä. Vaikka kesä onkin, toivomme jokaiseen kokeeseen +10 astetta lämmintä ja ehkä vielä pieni vesisade päälle, niin on tälle bernille sopiva ilma!

SM-kisoihin lähdetään jännittyinen mutta todella innostunein mielin! Mukavaa, että vähäiset saavutuksemme ovat noteerattu ja meidät otetaan mukaan edustamaan Sievin Kennelkerhoa SM-kisoihin. Se on todella suuri kunnia! Teemme sen ylpeydellä ja toivomme että kaikki menee nappiin! Samalla voin asettaa meille tavoitteen olla edustamassa Sievin Kennelkerhoa myös ensi vuonna  🙂 “

Essi Tabell – sk collie narttu RTK1 RTK2 Downmoore What About Me “Tiisu”

“Sileäkarvainen collie Tiisu (RTK1 RTK2 Downmoore What About Me) ja ohjaaja Essi Tabell, Nivalasta.

Tiisu on 3vuotias narttu, sellainen kiltti ja totinen tekijä, herkkä häiriöille etenkin jos ohjaajan puntit tutisee – reagoi siis minun jännitykseen, mutta parhaamme teemme ja tsempataan meidän näköiseen suoritukseen.

Ensimmäinen koira jonka kanssa kilpailen tokossa, juuri passeli koira minulle eikä onneksi turhia hötkyile tumpelon ohjaajansa kanssa. Molemmille ensimmäinen kerta isoissa kisoissa ja elokuussa ollaankin kokemuksen verran rikkaampia, onpa vain hienoa olla mukana joukkueessa!”

Avoimessa luokassa:

Kaisa Yli-Parkas ja belgianpaimenkoira narttu Qojotes Choco Storm “Vieno”

“Vieno (Qojotes Chocko Storm) on 6 vuotias belgianpaimenkoira groenendael joka kisaa tokossa avoimessa luokassa lainaohjaajansa Kaisan kanssa. Tokon lisäksi Vieno on kisannut myös rally-tokossa, jossa tällähetkellä menossa voittajaluokka.

Vieno oli pari vuotta sitten samaisissa tokon joukkuekarkeloissa hakemassa itselleen TK1 koulutustunnuksen ja tänävuonnakin olisi koulutustunnus mahdolisuus ansaita ykköstuloksella, jota tottakai lähdemme tavoittelemaan :).”

Voittaja luokassa:

Eija Heinonen – belgianpaimenkoira malinois uros FI RTVA FI KVA TK1 TK2 Kutinan Xuurvili “Ossi”

“Eija Heinonen koiraharrastaja, jolla yli 30 vuotta koirajuttuja takana.

Ossi on TOKO-SM 2018 kisoissa juuri täyttänyt 4 vuotta. 

Ne on meidän viidennet SM – kisat (kaikki lajit mukaan laskien) . Olemme tänä vuonna saavuttaneet FMBB (belgianpaimenkoirien MM-kisat) TOKO pronssia cat2, Sloveniassa. Kisa oli kaksi osainen ja mitallit laskettiin yhteispisteistä. 2017 Ossin kanssa voitin rally-tokon rotumestaruuden ja piirimestaruuden pk metsäjäljellä. 

Ossin vahvuus on muisti, oppimiskyky ja lähes väsymätön tekemisen halu. Heikkouksia, ohjaaja joka ei jaksa/muista pitää kriteereistä kiinni.

On todella hienoa päästä SM-kisoihin joukkueen mukana. 

Odotan innolla yhteistreenejä ja tutustumista muihin joukkueen jäseniin.”

Erikoisvoittajaluokassa: 

Jenni Heikkinen – bordercollie narttu  FI TVA Shadoway´s Second Story ” Fiiu” 

“Fiiu on 5-vuotias bordercollie ja minun ensimmäinen kisakoirani, jolla aloin harrastamaan tokoa. Suurin haaveeni oli saada Fiiusta joskus tottelevaisuusvalio. 

2017 olikin “meidän vuosi”, jolloin Fiiu saavutti Pohjois-Pohjanmaan Piirimestaruuden tokossa sekä loppuvuodesta toteutti haaveni ja valioitui TVA:ksi, saaden samalla kisaoikeuden tuleviin SM-kisoihin. Olemme Fiiun kanssa viimeksi kisanneet SM-kisoissa vuonna 2015 ja saimme siellä raavittua ykköstuloksen kasaan, sekä sijottuimme kahdeksanneksi voittajaluokassa.

Meidän suurin haasteemme kisoissa on ohjaajan jännittäminen ja tätä olemmekin tänä vuona työstäneet osallistumalla edustusjoukkueen valintakokeisiin, asettamalla itseni kunnolla mukavuusalueen ulkopuolelle.

Fiiu on luotettava kisakaveri, tarpeentullen se koittaakin vähän pelastaa ohjaajan kisajännityksestä syntyneitä töppäilyjä.  Tulevat SM-kisat ovatkin jo meidän kolmannet ja vielä kotikisat! Joten kisoihin lähdemme rennolla fiiliksellä, tavoitteena on saada ehjä koe ja ennenkaikkea pitämään hauskaa yhdessä, samalla edustaen Sievin Kennelkerhoa ensimmäistä kertaa. “

Varakoirakkona alokasluokkaan:

Emilia Leppälä – perhoskoira narttu Neelis Joy of Juliet “Juhla”

“Minä olen Emilia Leppälä ja koirani on elokuussa kolme vuotta täyttävä papillon Juhla (Neelis Joy of Juliet). Sen kanssa treenaamisessa parasta on sen riemukas asenne, sillä sille kaikki on – sen nimen mukaisesti – yhtä juhlaa. Muutenkin se on hyvin energinen, älykäs ja (hullun)rohkea koira, joka on kuin kotonaan kaikenlaisissa paikoissa ja kaikenlaisilla alustoilla. Treeneissä Juhla palkkautuu hyvin sekä lelulla että herkuilla, mutta lelu vetää silti aina pisimmän korren.

Juhlan motivaatio yhdessä tekemiseen on kova ja se tulee kentälle aina hurjalla innolla, mutta vireenhallinta ei välttämättä ole sille helppoa. Sekä liian korkeassa, että matalassa vireessä sen on vaikea keskittyä, vaikka motivaatiota olisikin. Muutoin kaksikkomme heikkoudet löytyvät hihnan toisesta päästä, sillä ohjaajana olen paljon säpäkkää koiraani verkkaisempi.

Tähän mennessä Juhla ja minä olemme saaneet kokeista yhden ykköstuloksen, kaksi kakkosta ja kaksi kolmosta. Lyhyehköllä kisaurallamme eniten hankaluuksia aiheuttanut liike on varmasti kaukokäskyt, kun taas erityisesti hyppy, luoksetulo ja kapulanpito ovat aina olleet Juhlan vahvuuksia. Tänä keväänä ja kesänä olemme päässeet treenaamaan paljon erilaisissa paikoissa ja erilaisten ohjaajien kanssa, mistä on ollut meille suurta hyötyä.”

Sievin kennelkerhon väki toivottaa SM-joukkueelle antoisia treenejä ennen suurta koitosta ja itse kisapäivään paljon onnea matkaan!