Siirry suoraan sisältöön

Vuosikokouksen antia

  • tehnyt

Jälleen on se aika vuodesta, että yhdistys kokoontuu vuosikokouksen merkeissä ja samalla muistetaan edellisvuoden menestyneitä. Tänä vuonna vuosikokouksessa istuttiinkin aika tovi, kun jostain kumman syystä vuoden 2017 toimintakertomus oli melkoisen pitkä 😛 Kulunut vuosi 2017 on ollut seuran historiassa merkittävä ja sen kirjaaminen historian kirjoihin on asia jota ei voi sivuuttaa. Taisi siinä muutama silmäkulmakin kostua “vanhoja” muistellessa 😉

Vuosikokous hyväksyi vuoden 2017 toimintakertomuksen sekä tilinpäätöksen ja antoi vastuuvapauden tilivelvollisille. Seuran talous todettiin vakaaksi ja muutoinkin hyvin hoidetuksi. Hyvä homma! 🙂

Vuosikokouksessa jaettiin perinteisesti vuoden koira -palkinnot sekä kauden 2017 aikana valioituneiden muistamiset. Etenkin valiolaattojen jako oli mukavaa puuhaa sillä seuraan saatiin uusia valioita niin näyttelyihin, agilityyn kuin rally-tokoonkin! Vuoden koira kisan kokonaistuloksiin pääset tutustumaan tästä.

Vuoden koirien lisäksi yhdistys muisti jälleen Vuoden tyyppejä, jotka jäsenistö oli äänestänyt. Tänä vuonna vuoden tyypeiksi valittiin seuraavat henkilöt:

Vuoden 2017:

Sievän hengetär: Ulla Kopakkala

Talkoilija: Susanna Kariniemi

Kouluttaja: Henna Hautakoski

Tsemppari: Tiina Kankaanpää

Ilopilleri: Hanna Kankaanpää

Taistelija: Nina Saajossalo

Tokottaja: Kaarina Pesonen

Agilitaaja: Susanna Kariniemi

Rallyilijä: Essi Tabell

PK-tyyppi: Eija Heinonen

Näyttelytoimija: Marjut Pellikka

Sekasikiö: Henna Hautakoski

Vuoden tulokkaat: Mirja Päivärinne ja Eija Heinonen

Voimme varmasti koko seuran puolesta jakaa kiitokset yllä oleville henkilöille <3 Te kaikki teette Sievin kennelkerhosta sen mitä se on 🙂

Perinteisten muistamisten lisäksi oli vuosikokouksessa odottamassa yllätys puheenjohtajalle. Muutaman vuoden puheenjohtajan pamppuna toiminut kultakuppi sai väistyä, kun pj:lle lahjoitettiin ihka oma, oikea pamppu! Tilaisuudessa muistettiin myös Anna-Leena Väntästä, joka on pyytettömästi auttanut seuraa kirjanpidon puolella seuran kasvaessa merkittävästi kuluneen vuoden aikana.

Koko johtokunnan puolesta suuret kiitokset kaikille vuosikokoukseen saapuneille! Nyt sännätään kohti kevättä ja taitavat ne ensimmäiset kesän kurssitkin tulla myyntiin näinä päivinä 😉

Treeneissä tavataan taas! 🙂