Viimeisten viikkojen aikana ovat Sievin palkintopallit saaneet olla käytössä tiuhaan kun ensin elokuun lopussa kilpailtiin agilityn Keski-Pohjanmaan kennelpiirin piirimestaruuksista ja syyskuun ekana viikonloppuna jatkettiin samoissa merkeissä TOKOn osalta. Mikäs siinä on palkintopalleilla olla, kun käyttöä on löytynyt ja on olleet niin komeat palkinnotkin, kiitos ihana yhteistyökumppanimme Fitmin!
Agilityssä piirinmestaruuksiin halajavien täytyi kyetä tekemään tulokset niin agility- kuin hyppyradaltakin ja näiden kahden suorituksen yhteen laskettu tulos ratkaisi sitten piirinmestarin niin minien, medien kuin maksienkin osalta. Tänä vuonna oli pm agi maksien osalta selkeästi Keski-Pohjanmaan koirakillan juhlaa, mutta saatiinpa Sieviinkin piirinmestari mineistä kun Mirja Päivärinne ohjasi koiransa Myyn taidokkaasti molemmilta radoilta tuloksiin!

Agilityn piirinmestaruuden maksien osalta oli bordercollieden ja Keski-Pohjanmaan koirakillan juhlaa. Voiton tiukassa kisassa vei Anders Kronqvist koiransa Ysin kanssa. Toiseksi sijoittuivat Sari Lehto & Wingo ja kolmanneksi Johanna Kronqvist & Zeta.

Medeissä tiukan kisan voiton vei Pirjo Mäenpää kooikerhondjensa Lennin kanssa ja näin myös tämä piirinmestaruus meni Keski-Pohjanmaan koirakillan edustajalle. Toiseksi sijoittui Hannu Männistö mudinsa Nikin kanssa Active Dogs ry:tä edustaen ja kolmannen sijan nappasi Suomen Schapendoes ry:rä edustava Sanna Sinihalme schapendoes Liinun kanssa.

Miniluokassa vain yksi kilpailija onnistui tekemään tuloksen molemmilta kisaradoilta ja näin ylivoimainen piirinmestaruusvoitto osui Sievin kennelkerhoa edustavalle Mirja Päivärinnalle ja Myy-koiralle. Palkintopallilla ansaitusti myös voittajan tytär Unna 😉
Sievin kennelkerhon väki toivottaa paljon onnea kaikille agilityn piirimestaruuskisoissa tuloksiinsa tyytyväisille. Kaikki tulokset löytyvät tästä napauttamalla 🙂

Tokon piirimestaruuksista kisattiin sunnuntaina 3.9. Tuomarina toimi Tiina Laakko. Piirinmestaruuden voitti Eva-Lotta Halonen komealla ykköstuloksella! Toiseksi sijoittui 2-tuloksella Kaarina Pesonen colliensa Pörrön kanssa. Sievin kennelkerhon väki onnittelee myös kaikkia TOKOn piirinmestaruuksissa tuloksiinsa tyytyväisiä! Kaikki pm tokon tulokset löydät tästä klikkaamalla 🙂
Nyt onkin sitten vuoden 2017 osalta jaettua piirimestaruuksia meidän seuran osalta. Ensi vuonna sitten jatketaan näiden isompien skabojen merkeissä 😉
Suuri kiitos vielä sponsorimme Fitmin UPEISTA sponsoripalkinnoista isoihin kisoihimme 🙂
