Agilityn SM-kisat pidetään tänä vuonna Lappeenrannassa, jonne lähtee Sievin Kennelkerhoa edustamaan, yllättäen sama maxijoukkue, kuin viime vuonnakin! Perjantaina kisapaikkaa pääsee testaamaan jo lämmittelykisoissa ja lauantaina starttaavat joukkueet. Neljästä koirasta kolmen on saatava tulos, jotta joukkue saa tuloksen. Tässä nopeassa lajissa vaan sattuu se hylkäyskin silmänräpäyksessa, joten jännitystä piisaa. Sunnuntaina kisataan yksilöSM-karsintaradat, joista nollalla pääsee finaaliin. Finaalipaikkaa tavoittelee joukkueestamme Tiuha ja Rasta. Yksilökisaan pääsemiseksi on saatava tietyt tulokset edellisten SM-kisojen jälkeen.
Lappeenrannassa nähdään joukkuekisassa huikeat 880 starttia, maksijoukkueita mukana 84! Yksilökarsinoissa startteja kertyy n.710kpl, joten olemme mukana Suomen suurimmassa agilityjuhlassa!
Sievin kennelkerhon joukkueeseen vuosimallia 2017 kuuluvat:

Leena Partanen & Tending Neat “By”
Tending Neat eli “By” edustaa toista kertaa Sievin kennelkerhoa agilityn SM-joukkuekisassa. By on neljävuotias bordercollienarttu, joka nousi kolmosiin ensimmäisenä kisavuotenaan 2015. Viime talvi on ollut harjoittelu- ja kisataukoa lähinnä ohjaajan sairastelun vuoksi, mutta yritämme tavoitella vanhoja taitoja takaisin.

Henna Hautakoski & BH TK1 TK2 RTK1 RTK2 Kowhai Noname Warrior ” Woody “
Woodin kanssa lähdemme edustamaan agiltyn SM-kisoihin toista kertaa. Tänä vuonna ollaan jo kokeneempia kuin viimeksi, mutta aina nämä isot kisat luovat ohjaajalle oman jännityksensä 😉 Woodin vahvuuksia agilityssä on varma suorittaminen, koirapoika menee juuri sinne minne ohjaaja pyytää. Se mitä häviämme nopeudessa, pyritään sitten ottamaan takaisin tarkkuudessa 😉

Saila Mäkikangas & TK1 Meiningin Kipene ” Tiuha “
Sileäkarvainen collienarttu Tiuha edustaa toistamiseen Sievin Kennelkerhoa agilityn SM-joukkuekilpailussa. Olemme ensimmäistä kertaa mukana myös henkilökohtaisissa SM-kilpailuissa. Lähdemme nauttimaan agilityn SM-kisojen mahtavasta ilmapiiristä tutun joukkueen kanssa. Tavoitteena on tehdä ehjä suoritus ja sitä myötä hyvä tulos joukkueelle. Henkilökohtaisella puolella tavoitteena finaalipaikka. Mahtava päästä isoihin arvokisoihin hyvällä porukalla!

Susanna Kariniemi & RTK3 BH TOKO EVL Perfect Macho of Dark Brightness ” Rasta “
Rastalle ja minulle nämä ovat kolmannet agility SM-kisat ja olemme mukana sekä joukkue- että yksilöradoilla. Tavoittelemme joukkueelle nopeaa nollarataa ja sitä myöten hyvää sijoitusta. Yksilöradalla tähtäämme finaalipaikkaan. Rastan vahvuuksia ovat kokemus ja vahva tiimityö ohjaajan kanssa,. 8,5vuotiaan koiran vauhdit ovat tänä vuonna olleet nopeammat kuin koskaan! Lähdemme innolla nauttimaan kisatunnelmasta ja tapaamaan agility-ystäviä ympäri Suomen, sekä ylpeänä edustamaan pientä ja pippurista seuraamme!,
eli ei muutakuin ISOSTI tsemppiä matkaan kennelkerholaiset! 😉