Siirry suoraan sisältöön

SM-TOKO joukkue vuosimallia 2016

  • tehnyt
SM-TOKO porukan yhteis/häiriötreenejä (C) Tiina Kankaanpää

Sievin kennelkerholta lähtee jälleen edustus TOKOn vuoden odotetuimpiin karkeloihin. SM-Tottelevaisuuskokeet pidetään tänä vuonna Laukaalla 23-24.7.2016. Lauantaina kilpaillaan tottelevaisuuden joukkuemestaruuksista ja sunnuntaina yksilömeriiteistä erikoisvoittajaluokassa. Aiempina vuosina on kennelkerholla ollut ilo lähettää matkaan myös yksilökisaajia, mutta tänä vuonna valitettavasti uusien sääntöjen myötä ei yksilökisaajia yksinkertaisesti ollut seuran riveissä erikoisvoittajaluokasta. Upeasti kuitenkin kokoon saatiin joukkue!

SM-TOKOssa joukkueeseen saa kuulua 2 alokasluokan, 2 avoimen luokan ja 2 voittaja/EVL-luokan koirakkoa. Jotta joukkue voi saada tuloksen, täytyy sillä olla tulos 1 alokasluokan koiran, 1 avoimen luokan koiran ja 1 voittaja/EVL luokan koiran osalta. Kennelkerhon joukkueessa on tänä vuonna täysi miehitys niin alokas- kuin voittajaluokassakin. Avoimen luokan osalta meiltä löytyy 1 koirakko.

Sievin kennelkerho ylpeänä esittelee:

SM-toko joukkue 2016

Anu ja Rose (C) Kaarina Pesonen

Voittajaluokassa: Anu ja Rose

” Rose (Novamian Rose Moonstone) on 3,5 vuotias tyttö rodultaan novascotiannoutaja. Saamme nyt kolmatta vuotta peräkkäin olla edustamassa sievin kennelkerhon joukkueessa tokon SM-kisoissa. Vuonna 2014 kisasimme alokkaassa, 2015 avoimessa ja tänä vuonna voittajaluokassa. Rose on kiva ja rauhallinen sekä miellyttämisenhaluinen tokokoira, jonka kanssa on ilo harrastaa 🙂 “

Henna ja Woody (C) Kaarina Pesonen

Voittajaluokassa: Henna ja Woody

” Woody (Kowhai Noname Warrior) on 5,5 vuotias valkoinenpaimenkoira uros. Woody edustaa kennelkerhon joukkueessa kolmatta kertaa; vuonna 2013 olimme avoimen luokan koirakkona ja vuonna 2015 voittajaluokan koirakkona. Aiempina vuosina ei meidän näyttömme isoissa kisoissa ole ollut kauhean vakuuttavaa ainakaan kokonaispisteiden muodossa, mutta toivotaan että nyt ikä ja kokemus on tehnyt hyvää niin koiralle kuin ohjaajallekin 😉 Jos yritettäisi luvata, että tänä vuonna ei ainakaan ohjaaja nollailisi liikkeitä 😉 “

Kaarina ja Frilla

Avoimessa luokassa: Kaarina ja Frilla

“Sileäkarvainen collienarttu Frilla eli virallisemmin Meiningin Kukkurukuu edustaa Sievin kennelkerhoa SM-tokon joukkuekisassa toista kertaa. Ensimmäisen kerran Frilla oli joukkueessa kaksi vuotta sitten alokasluokassa ja joukkue menestyi silloin hienosti. Viime vuosi pidettiin taukoa pentujen vuoksi ja tänä vuonna Frilla on joukkueen ainoana avoimen luokan koirana eli paineita riittää. 😉 SM-tokossa on aina ihana tunnelma ja siitä lähdetään nauttimaan nytkin ja samalla yritetään tehdä parhaamme joukkueen eteen.”

Kaisa ja Vieno (C) Tiina Kankaanpää

Alokasluokassa: Kaisa ja Vieno

” Vieno (Qojotes Chocko Storm) lähtee lainaohjaajansa kanssa tavoittelemaan Laukaalta alokasluokan viimeistä ykköstulosta, jotta tokoilut voisivat edetä kohti avointa luokaa. Alokasluokassa on Vienon kanssa viihdytty reilun vuoden verran, sisältäen varsin monenlaisia kokemuksia. Ensimmäisten kokeiden jälkeen saatiin surkeiden sattumusten sarjana koiralle pieni kehäahdistus, jonka vuoksi parissa kokeessa koira ei parhaimpaan suoritukseensa yltänyt. Nykyään kun ahdistukset on selätetty, on mukava huomata kuinka koira nauttii työskentelystä myös koetilanteessa. Lisäksi uudet (vaikka eivät enää niin uudet olekkaan) säännöt muuttivat meidän kannalta alokasluokkaa mieleiseen suuntaan. Vieno on kisannut tokon lisäksi rally-tokossa ja bh on suoritettu, PK-lajeja silmälläpitäen. “

Susanna ja Remu

Alokasluokassa: Susanna ja Remu

” Remu on 2v tervu-uros, jolla ei kauheasti kisakokemusta ole. Pieni peikkopoika tekee kyllä parhaansa, vaikka ympäristön häiriöt saattavat hirvittää. Tokossa se on vielä aika totinen, mutta tekee hyvin sen, minkä osaa. Ohjaajan tehtävä onkin tukea ja auttaa nuorta koiraa. Onneksi en itse kokeessa jännitä ja kokemusta kisoista löytyy, vaikka edellisestä SM tokojoukkuekokeesta on aikaa n 15 vuotta..”

Sievin kennelkerhon väki toivottaa SM-TOKO joukkueelle rutkasti onnea matkaan!