
Jo useamman vuoden ajan on pieni Sievin kennelkerho onnistunut lähettämään seurasta edustusjoukkueen TOKOn SM-kisoihin. Viime vuonna kasaan saatiin myös seuran ensimmäinen rallyTOKOn SM-joukkue ja tänä vuonna haaveillaan, että näiden lisäksi lähtisi Sieviä edustamaan myös agilityn SM-joukkue. Kyllähän me tähän pysyttäisi, eikös vaan ? 😉
Alla tulevat ohjeet, miten, missä ja milloin haet seuran SM-joukkueisiin TOKOn ja agilityn osalta. Ohjeissa kerrotaan myös mitä vaatimuksia koirakoille on, jotta he voivat lähteä SM-joukkueeseen. Ei muuta kuin lukemaan läpi mitä sinne vaaditaan ja rohkeasti ilmoittamaan, mikäli olisit käytettävissä seuran edustustehtävässä 🙂 RallyTOKOn SM-joukkueeseen hakuohjeet tulevat tuonnempana, koska nämä karkelot järjestetään vasta myöhään loppusyksystä. Mutta sen sijaan jos haaveilet SM-TOKO tai – agilityjoukkuepaikasta Sievin kennelkerhon riveissä niin nyt on se aika toimia 🙂 Huomaathan, että sinun tulee olla Sievin kennelkerhon jäsen, jotta voit hakea joukkuepaikkaa 🙂

Haku Sievin Kennelkerhon SM- Agilityjoukkueeseen
SM-Agilitykisat järjestetään Nastolassa 18.-19.6.2016. Lauantaina kilpaillaan joukkuemestaruudesta ( 3-luokassa ) ja sunnuntaina on yksilökilpailu ( 3-luokassa ) kaikissa säkäluokissa ( mini-medi-maksi ).
Ilmoittaudu mukaan Sievin Kennelkerhon Agilityjoukkueeseen lähettämällä s.postia hrullan@saunalahti.fi
Sähköpostissa tulee olla seuraavat tiedot:
- ohjaajan nimi
- koiran virallinen nimi ja linkki Koiranettiin
- säkäluokka johon teillä on oikeus osallistua joukkuekisassa
Ilmoittautuessa sitoudut lähtemään mukaan joukkueeseen jos tulette valituksi.
Sievin Kennelkerho maksaa joukkueeen osallistumismaksun ja tukee matkakuluissa.
Joukkueeseen valitaan 4 koiraa + 1 varakoira / säkäluokka
Joukkueen kokonaistulos muodostuu kolmesta (3) parhaasta hyväksytystä suorituksesta
Ilmoittaudu 17.5. mennessä !
Osallistumisoikeus:
- Ohjaajalla on oltava voimassaoleva kilpailulisenssi ja hänen on oltava Suomen kansalainen
- Ohjaaja edustaa sitä yhdistystä jonka kilpailulisenssillä hän kilpailee
- Joukkueesen valitun koiran tulee kilpailla tai koiralla tulee olla oikeus kilpailla 3-luokassa
( ei tarvita 0-tuloksia )

Haku Sievin kennelkerhon SM-TOKO joukkueeseen 2016
SM-TOKOkoe järjestetään 23-24.7.2016 Laukaassa. Lauantaina kilpaillaan joukkuemestaruudesta ja sunnuntaina on yksilökilpailun finaali.
Ilmoittaudu mukaan Sievin kennelkerhon SM-TOKO joukkueeseen 2016 lähettämällä sähköpostia osoitteeseen henna.hautakoski@gmail.com . Kerro sähköpostissa seuraavat tiedot:
- oma nimesi
- koiran virallinen nimi ja linkki koiranettiin
- luokka, johon sinulla on osallistumisoikeus SM-kisoissa
- mikäli sinulta puuttuu vielä jokin tulos, kerro missä aiot ko. tuloksen hankkia
Ilmoittautuessa sitoudut lähtemään mukaan joukkueeseen mikäli tulet valituksi. Samalla sitoudut myös pitämään osallistumisoikeutesi voimassa luokkaan, johon olet ilmoittautunut osallistuvasi. Sievin kennelkerho maksaa joukkueen osallistumismaksun ja tukee myös matkakuluissa.
Joukkueeseen valitaan 2 alokasluokan koiraa, 2 avoimen luokan koiraa sekä 2 voittaja/erikoisvoittajaluokan koiraa. Lisäksi voidaan valita 1 varakoira alokasluokkaan, 1 varakoira avoimeen luokkaan ja 1 varakoira voittaja/erikoisvoittajaluokkaan. Joukkuekilpailussa seuran tuloksen muodostavat paras alokasluokan koira, paras avoimen luokan koira sekä paras voittaja/erikoisvoittajaluokan koira.
Ilmoittaudu 1.6.2016 mennessä!
Osallistumisoikeus:
Yksilökilpailu (koskee myös joukkue EVL-koiria)
- TK4 tai TVA ja väh. 2 EVL I-palkintoa kahdelta eri tuomarilta 1.8.2015 jälkeen tai 1 I-palkinto edustusjoukkueen valintakokeesta 1.8.2015 jälkeen
- JOS tulee karsinta, karsitaan seuraavilla kriteereillä:
- Edustusjoukkueen valintakokeessa I-palkinnon tehneet 15 parhaan joukkoon sijoittuneet
- Muista kokeista saadun kolmen parhaan tuloksen keskiarvon perusteella (tulokset väh. kahdelta eri tuomarilta 1.8.2015 jälkeen)
Joukkuekilpailu
Voittajaluokkaan osallistuva koira:
- vähintään VOI3-tulos tai TK2
Avoimeen luokkaan osallistuva koira:
- vähintään AVO3-tulos tai TK1
Alokasluokkaan osallistuva koira:
- vähintään ALO3-tulos