Siirry suoraan sisältöön

Vipinää kentällä!

  • tehnyt
Näyttelyväkeä taukokahveella

Viimeisen viikon sisään on kennelkerhon kentälle mahtunut monenlaista vipinää. Normaalit kurssit niin agilityssä, tokossa kuin rallytokossakin ovat tietysti pyörineet normaalisti, mutta kuluneen viikon aikana on saatu nauttia myös aimo annos gurujen oppeja 😉

Lempi näyttää mallia miten poseerataan :)

Sunnuntaina 5.6 kennelkerhon kentät vallattiin näyttely- ja agiporukoiden toimesta. Näyttelypuolelle kouluttamaan oli saapunut Johanna Lahtinen. Monennäköistä rekkua pyöri kehäharjoituksissa päivän mittaan, kun Johanna antoi jokaiselle henkilökohtaisia neuvoja parempaan esittämiseen. Agilityväen iloksi uusia tuulia seuran treeneihin oli tuomassa Elina Paavola, koirakoulu Vireeltä Kokkolasta. Elina olikin keksinyt sangen haastavan radan koulutukseen osallistujien kiusaksi, mutta niin vain siitä selvisivät Mustit kuin Pupetkin Elinan osaavalla opastuksella.

Toiset saapuu paikalle vähä arvokkaammin ku toiset ;)

Torstaina 9.6 olikin sitten vuorossa TOKO ja rallyTOKO väen oma päivä. Kaukaa etelästä meitä koutsaamaan oli saapunut Koirakoutsin väki: Krista Karhu ja Mika Jalonen. Keli ei tänäkään vuonna ihan suosinut, kun kevät myrskyn jälkeisissä tunnelmissa kentällä häärittiin, mutta parannusta oli jo viime vuoteen ja tätä menoahan ensi vuonna saadaan nauttia sangen mukavista ilmoista 😉

Säästä viis ku on kunnon gurut opettamassa ;)
Kristan opissa

Krista Karhu luotsasi rallyTOKO väen koulutusta. 15 innostunutta koirakkoa kävi hakemassa henkilökohtaista oppia ongelmakohtiinsa ja tuntuivat sitä myös saavan 🙂 Mika Jalonen puolestaan veti TOKO-puolen harjoituksia ja jokaisella on kuulijalla on nyt varmasti kymppileikit ja pikku jekut hallussa 😉

Mikan opissa :)

On se vaan mukavaa välillä irrottautua vanhoista tavoista ja metodeista ja ottaa vastaan uusia oppeja omiin treeneihin. Guru sen olla pittää vai miten se meni? 😉 Iloksenne voin myös kertoa, että tähän eivät loppuneen kennelkerhon taitavien ulkopuolisten kouluttajien opit vaan kesän ja syksyn mittaan on luvassa koulutusta Heidi Kailion johdolla TOKOssa, Elina Paavolan jo hyväksi todetussa koulutuspäivässä agilityssä sekä peltojälkiguru Sami Isopahkalan luotsauksessa FH-jäljessä. Ja huhujen mukaan myös PK-jälki ja hakupäivää saattaisi olla syksymmälle luvassa mikäli kysyntää on 😉

Mika Jalosen tokokoulutuksen nuorin osallistujia. Nuorena se on vitsa väännetävä ;)

Tsekkailkaa tulevia tapahtumia arkisto-sivultamme!

Onnistumisen iloa treeneissä näyttää Minna Levä koiransa kera :)