Tiina Laakko ja Rose (VOI) ja Ruu (MES)
Kisaan Rally-toko sm:ssä ensimmäistä kertaa sekä joukkueessa että henkilökohtaisessa kisassa. Lajia olen harrastanut koirieni kanssa vasta vuoden mutta aika hyvällä menestyksellä. Tosin minun piti vain käydä yksi rotumestaruuskisa rallytokossa, mutta jotenkin vain hurahdettiin rallytokoon ja nyt jo useampi koiraa kisaa ylemmissä luokissa. Vielä itselleni välillä tuottaa hankaluuksia muistaa kaikki kyltit ja tehtävät oikein, mutta pikkuhiljaa siinäkin tehtävässä ohjaaja on edistynyt. Sievin kennelkerhon ylempiä luokkia edustaa voittajaluokassa oleva 2-vuotias, vilkas ja energinen saksanpaimenkoira Rose. Rosen muita harrastuksia on toko ja pk-jälki. Mestariluokassa kisaa 3,5-vuotias berninpaimenkoira Ruu, joka on myöskin vilkas ja iloinen koira, jolle rallytoko on kaikista kivointa. Ruu kisailee myös toko puolella. Toivottavasti me tehdään myös isossa kisassa hyvät suoritukset!
Henna, Giara ja Woody
Esittelyssä joukkueen kaksi alemman luokan koirakkoa: kohta 5v valkoinenpaimenkoira uros Woody (BH TK1 TK2 Kowhai Noname Warrior) sekä 11v bordercollie neiti Giara (BH Story Goes Tommy Girl) , joita molempia ohjastaa siis näissä kekkereissä Henna Hautakoski.
Giara on ensimmäinen pennusta asti minulle tullut koirani. Yhteinen taival on sisältänyt monenlaisia kommervenkkejä ja tapahtumia, kun on yritetty opetella koiraharrastusten ihmeitä. TOKO on alunperin ollut meidän pääharrastuksemme, mutta vuosien karttuessa Giaralle on kisaaminen siinä lajissa jäänyt. Itseasiassa lähellä oli ettei kisaaminen jäänyt meiltä kokonaan, mutta onneksi tuli tämä uusi hauska laji rallytoko 😉 Giaran kanssa on kilpailtu kahdesti aiemmin rallytokon alokasluokassa hyväksytyin tuloksin, joten SM-kisoista lähdetään tavoittelemaan sitä kolmatta hyväksyttyä tulosta ja koulutustunnusta 🙂 Virkeä veteraani ja Henna valmiina matkaan 🙂
Woody sen sijaan on perheeni koirakuopus, jonka kanssa on harrastettu ja kilpailtu monipuolisesti eri lajeissa. Päälajina meillä on TOKO sekä peltojälki, mutta sittemmin ollaan myös agilityä kilpailtu vähän enemmän tosissamme 😉 Rallytoko on tullut harrastuksiimme melkeinpä vahingossa, mutta hyvä niin! 🙂 Kaksi alokasluokan kilpailua meillä on takanamme hyväksytyin tuloksin, joten Woodin kanssa tavoitteena samat kuin vanha rouva Giarankin kanssa. Toivottavasti tavoitteisiin ylletään ja sitä kautta saadaan haalittua joukkueellemme arvokkaita pisteitä kasaan 🙂
Susanna Kariniemi ja Rasta
Rasta on kokenut, 7-vuotias herrasmies, jonka päälajina on Agility, Tokossakin on kilpailtu ja tämä RallyToko on meillä uutena sivulajina. Rasta on osaava ja tekee, mitä ohjaaja pyytää. Ohjaajalla sääntöjen ja kylttien kanssa aina hiukan hiomista. Kilpailemme joukkueessa avoimessa luokassa ja sieltä tavoitteena koulutustunnus ja mahdollisimman hyvät pisteet. Nopeita me ollaan, huolellisuuteen yritetään panostaa. Toimin joukkueen johtajana näissä SM-kekkereissä.
