Siirry suoraan sisältöön

TOKO-SM Tampereella!

  • tehnyt

Taas on SE aika vuodesta käsillä. TOKOn Suomenmestaruudet ratkotaan Tampereella, ja meiltäkin on tietysti edustusjoukkue paikalla. Alla esittelyt joukkueesta joukkuelaisten omin sanoin. Onnea ja menestystä ihan jokaiselle yhdessä ja erikseen! Pidetään peukkuja ja tuuletetaan porukalla!

Leena ja Dina Tulevat kisat ovat liki yhdeksänvuotiaalle Dinalle seitsemännet ja ehdottomasti viimeiset tokon SM-kokeet. Sen SM-ura alkoi alle 2-vuoden iässä vuonna 2008 Oulussa voittajaluokan voitolla, luokan ainoalla ykköstuloksella. Sinä vuonna edustimme Tending D-pentueen jäsenten muodostamassa joukkueessa sijoittuen joukkuekisan neljänneksi. Samana syksynä saimme kasaan TK4-koulutustunnukseen vaaditut tulokset. Dinasta tuli siis varjovalio. Vasta seuraavana keväänä uskaltauduimme käymään pari näyttelyä, joista jälkimmäisessä kohtelias englantilaistuomari suopui punaisen nauhan lahjoittamaan. Dinasta tuli siis FI TVA. Vuoden 2009 kisat menivät opettelun merkeissä, pieniä ja isompia kämmejä tuli molemmille. Seuraavan vuoden alussa kisauran katkaisi tilapäisesti nivelsidevamma, mitä parannellessa menikin kokonainen vuosi. Dinan agilityura jäi lyhyeksi, mutta jatkoimme tokotreenejä koiran tervehdyttyä.Uudella innolla lähdimme koitokseen Nurmijärvelle vuonna 2011. Siellä Dina oli helteisessä ja vaativassa säässä sopivassa vireessä ja pääsimme yksilökisassa lopulta kuudennelle sijalle, heti sisko Kit’n jälkeen.

Talvi meni maajoukkuetreenien osalta niin hyvin, että meidät valittiin tokojoukkueen varakoirakoksi Salzburgiin. Saimme siis kunnian kisata varakoirakkona isoissa kisoissa. Pieniä epäonnistumisia sattui ja ykköstulos kisoissa jäi parin pisteen päähän. Aina ei voi onnistua, mutta kokemus oli ehdottomasti mieleenjäävä ja juhlallinen tunnelma ainutlaatuinen. Sinä vuonna maailmanmestaruuden voitti Suomen joukkue. SM-kisat vuonna 2012 Kuopiossa oli jälleen ohjaajan kämmivuosi. Pari liikettä meni nollille, joten meillä ei ollut asiaa jatkoon. Pieksämäellä vuonna 2013 (Sievin Kennelkerhon edustajina) onnistuimme ensimmäisenä päivänä paremmin ja pääsimme loppukilpailuun, mutta sunnuntain luoksetulon epäonnistuminen tipautti meidät sijalle 15/20. Syksyllä vierailimme Ruotsin Piteåssa kisaamassa, mistä tuloksena saimme STVA-arvon.

Viime vuonna olimme jo toista kertaa edustamassa Sievin kennelkerhon SM-tokojoukkuetta. Saimme ykköstuloksen, ja vaikka emme yltäneetkään loppukilpailuun, lämmitti joukkueen yhdessä tekemisen meininki ja pienen kennelkerhomme joukkuesijoitus 14/53. Tokossa pienet asiat vaikuttavat ja se ero kympin ja nollan välillä on usein hiuksenhieno. Koskaan ei voi olla varma onnistumisesta. Ehkä siinä onkin se lajin suola…

….Tämän kirjoittaja on henkilö, joka yrittää pysyä Dinan menossa mukana kehässä. Aina ei ihan ehdi.

SMleenadina_kaarina.jpg

Kuva: Kaarina Pesonen

Kaisa ja Huti Olen Kaisa Hannula ja kisaan koirani Hutin kanssa SM-toko joukkueessa avoimessa luokassa. Huti on kolmevuotias labradorinnoutajanarttu, joka tuli perheeseen toiseksi koiraksi kun yhdestä koirasta ei tahtonut metsästysaikaan riittää sekä treenattavaa, että samaan aikaan noutavaa lintukoiraa. Tokoa on Hutin kanssa tehty pienestä pitäen, melko maltilliseen tahtiin. Parit tokokisat ollaan startattu ja vaihteluksi rally-tokoa. Huti on lunastanut hyvin paikkansa harrastelu ja metsästyskoirana, se on aina kaikessa innolla mukana ja tykkää oppia uutta, palkkioksi sille käy lähes kaikki syötävät tai lentävät jutut :).

kuvaajaLeenaPartanen.jpg

Kuva: Leena Partanen

Henna ja Woody

Esittelyssä Henna ja 4,5-vuotias valkoinenpaimenkoirapoika Woody. Olemme vuoden 2015 SM-tokojoukkueen toinen ylempien luokkien koirakko. Woody kilpailee siis voittajaluokassa ja yrittää siellä parhaansa mukaan haalia kennelkerhon joukkueelle pisteitä kasaan. Hieman on vielä ollut treenattavaa ennen suurta koitosta, mutta onhan meillä ollut hetki aikaa laittaa liikkeet kuntoon 😉 Itse SM-tokojoukkuehommat on jo meille tuttua huttua. Vuonna 2013 olimme edustamassa kennelkerhon historian ensimmäisessa SM-tokojoukkueessa avoimen luokan koirakkona ja vuonna 2014 Woody oli voittajaluokan varakoirana Hennan huhkiessa joukkueenjohtajan pestissä. Upeaa päästä taas edustamaan meidän pientä, mutta pippurista Sievin kennelkerhoa suureen maailmaan 🙂

SMuntitled-2802.jpg

Tiina ja Rose

Tiina Laakko ja Evergrey’s Karonetta’s Girl, eli Rose. Rose on vilkas, vajaa 2-vuotias saksanpaimenkoira tyttönen. Harrastuksiimme kuuluu toko, rallytoko ja pk- lajit.

Ohjaajana olen osallistunut ensimmäisen kerran vuonna 2005 sievin kennelkerhon SM-tokojoukkueseen. Eli olen jo vanha konkari SM-kisoissa, koirat on vaan välillä vaihtuneet 🙂

Rose-4923.jpg

Anu ja Rose

Sievin Kennelkerhon joukkueessa kilpailee myös Anu Kivioja ja Novamian Rose Moonstone avoimessa luokassa. Anu ja Rose edustivat Sieviä myös viime vuonna!

Koko viikonlopun kuumimmat tulokset, osallistujalistat, joukkuekokoonpanot jne. löydät täältä: http://tokosm2015.tamsk.com. Kennelkerhon edustusjoukkio on myös luvannut ahkerasti päivittää meille kotona odottaville kuulumisia. Jännittäääää!